
Kauheasti ei motivaatiota ole treenailla, mutta vähän innostuin töiden jälkeen ottamaan tottista pihassa. Aloitimme tasamaanoudolla ja kapulana oli kaksikiloinen. Tämä meni loppuun asti vallan mainiosti joten jätimme siihen. Seuraaminen menimyös super ja ennenkaikkea täyskäännös :-). Liikkeestä istuminen oli nopea ja samoin maahanmeno sekä seisominen. Molemmat luoksetulot törmäten ja väistin taaksepäin :-). Siinäpä meidän tottistelut sitten olikin ja päälle leikittiin.
Tattiksen kanssa oltiin yhteisissä pk-tottistreeneissä. Teimme vähän seuraamista ja siinä henkilöryhmää, käänökset sujui hyvin. Liikkeestä istuminen ja maahanmeno nopealla palkalla vähän leikiten. Seisomisen meni istumiseksi joten toistettiin ja vahvistettiin palkalla. Molemmat luoksetulot suoraan palkkaan. Kahden kilon kapulalla pelkkä tuominen meni ihan ok. Hyppynoudot meni hienosti. Otettiin vielä kapulan tuomista pikkukapulallakin ja lähdin juoksemaan karkuun. Tämä menikin sitten niin että tuli loppuun asti erinomaisesti.
Kentällä pk-tottistreeneissä ja oikeastaan meidän treeni taisi olla aika tylsä. Tai ainakin musta tuntui että liian pitkä. Oltiin häiriön toiselle koiralle ja tehtiin ihan ilmoittautuminen kisamaisesti. Lähtöä odotimme sen ajan kun toinen meni paikallaoloon. Palkkasin aika nopeasti seuraamisesta. Otin kuitenkin pitkän suoran ja täyskäännös meni ihan ok samoin rytminmuutokset sekä henkilöryhmä. Jäävät sujui hyvin ja luoksetulo maasta ihan suht ok. Seisomisessa tuli pieniä jalkojen korjailua ja tehtiinköhän nyt 4 toistoa ja sitten luoksetulo. Loppuasento edessä oli huono eli vino ja sitä korjattiin. Kahden kilon kapulalla otettiin pelkkä tuominen luoksetulomatkalta, meni ok pientä hidastusta lukuunottamatta. Noutona oli sitten taas sitä raville tiputtamista ennen mua, josta en todellakaan tykkää mutta yritän nyt unohtaa ja olla tyytyväinen suht ripeään. Hyppynoudoissa ei ollut mitään ongelmia. Lopussa tehtiin vielä paikallamakuu ja tästä ylösnousu oli aika hyvä mutta ei ihan priima. Toinen jalka jäi taas vähän puolitiehen, jonka korjautin. Ja jos nyt joku miettii että mitä se viilaa... niin juuri sitä, sillä tuosta Tatzilla alkoi se ettei nousta ylös ekalla käskyllä, nyt vaadin molemmat jalat kunnolla alle aina ja siitä ei tingitä (narttumaiseen tapaan aleta luistaa pikkuhiljaa). Otin vielä uuden maahanmenon ja kävin vähän matkan päässä palaten pian ottamaan uusi sivulle nousu ja nyt oli ryhti kunnossa :-)
Unohdinpa eilen kirjoittaa meitin tottistreenailut. Pihassa jälleen pienimuotoisesti ja jääviä liikkeitä koska maahanmeno on tökkinyt. Seuraaminen ihan ok ja siinä otettiin syyniin pysähdykset. Tatzi menee vään hitaasti istumaan, joten otin käskyn mukaan kunnes alkoi sujumaan nopeammin. Liikkeestä istuminen hyvä ja samoin oli nyt myös maahanmeno. Luoksetulo oli vähän lyhyemmällä matkalla ja ei törmännyt pahasti. Sen verran kuitenkin että eteen istuminen meni vähän vinoksi. Sivulle siirtymisiä otettiin vielä erikseen ja sivulta tänne-käskyllä eteen istumista :-). Siinäpä meidän treenailu ja leikkiä päälle.
Omassa pihassa otettiin pikainen treeni ja alkuun tosi pieni seuraaminen, käännökset hyviä. Liikkeestä istuminen tutun kaavan mukaan ja sitten juoksusta maahanmenoa. Jälleen ensimmäisellä kerralla meni pieleen ja Tatzi jäi nyt istumaan. Otettiin uudestaan ja nyt tippui oikein kunnolla, josta palkkasin hyvin. Otettiin toinen ja samoin meni hyvin. Luoksetulo loppuun asti ja taas meni vähän ohi, korjattiin. Juoksusta seisomaan jäämistä otn pari kertaa siten että heitin palkan heti kun annoin käskyn. Kolmannen tein normaalisti liikkeenä ja onnistui hyvin. Luoksetulo taas päin! Kahden kilon kapulalla otin noudosta pelkän tuomisen pitkällä matkalla. Hyvä oli vauhti ja ei tule tässä törmäystä eli kapula suussa osaa jarruttaa ajoissa :-).
Illalla myöhemmin kun tultiin lenkiltä jäin vielä pihaan ottamaan noutoa. Tällä erää palkkana oli jotain tosi hyvää lihaa...jotain mikä oli siis koirille menossa iltaruokaan ja minä päätin antaa sen Tattikselle noudosta :-). Eka nouto oli tuonnin osalta huono, toi ravilla ja tästä ei tullut palkkaa lainkaan. Toinen oli sitten jo hyvä ja sai palkkaa. Kolmas meni myös hyvin ja sai taas hyvää palkkaa :-). Nämä tehtiin kaksikiloisella kapulalla. Otin vielä lopuksi pikkukapulalla ja se meni ihan hienosti. Näin pikkukoira sai yksinään koko lihakimpaleen. Täytyy Gira-mammalle keksiä jotain lohduketta, vaikka vyötärön ympärysmittaa katsoessa ei välttämättä tartte ;-)
Illansuussa päätin ottaa Tattiksen kanssa vähän tottista tuossa meidän pihalla, kun siinä on tainnut olla muutaman päivän tovi :-). Seuraamisessa vähän painoi, mutta paransi käännösten jälkeen. Täyskäännöskin onnistui oikein mallikkaasti parin toiston jälkeen. Liikkeestä istuminen meni vanhalla rutiinilla, mutta juoksusta maahanmeno sitten ei mennytkään :-O. Tatzi teki hyvän seisomisen joten otettiinpa uudestaan ja nyt onnistui oikein hyvin. Luoksetulo oli vauhdikas.....niin että meni ohi :-O Matka oli täysi (otin tielle sen) ja vauhti oli siis kova, kyllähän Tatzi yritti jarruttaa mutta yksinkertaisesti se ei onnistunut ja liukui mun ohi. Vähän ehkä nolona tuli sitten mun takaa eteen istumaan :-). Otin tästä vielä sivulle siirtymisen, mikä meni nopeasti. Sitten se juoksusta seisomaan jääminen ja nyt meni jälleen hyvin. Luoksetulovauhti sellainen että nyt minä lähdin alta kun koira luisti suoraan päin (ei siis ehtinyt vetää vinoon :-). Parin askeleen taaksepäin menolla loppu hyvin kaikki hyvin :-).
Kahden kilon kapulan nouto otettiin ekana pelkkänä tuomisena eli jätin koiran seisomaan kapulan taakse ja juoksin noin 30 metrin päähää kutsumaan. Annoin tuo-käskyn jolloin Tatzi otti nopeasti kapulan ja heti perään tänne-käsky. Testasin vähän onko vauhti sama kuin luoksetulossa ;-). Kyllä vauhti kiihtyi, mutta nyt tuli sopiva jarrutus ennen minua ja ei tullut törmäystä, kuitenkin ripeästi loppuun asti ja nopea eteen istuminen. Toistettiin ihan noutona ja tämäkin meni ihan hyvin. Eteenmeno vielä sinne mihin oli otettu eka luoksetulo eli tiellepäin. Tatzi yritti vähän edistää seuraamisessa, mutta korjautin parilla taaksepäin menevällä askeleella. Irtaantui hyvin ja meni maahan heti kun pystyi eli liukui vähän. Otettiin vielä toinen palkalle, nyt seuraaminen oli ihan ok.
Nyt voisi sanoa että minä tokoilin, Tatzi ei :-). Olin Ylöjärvellä kouluttelemassa tokoa tai ainakin yritin, toivon mukaan jotain onnistuin auttamaan eteenpäin. Ainakin mukana tuntui olevan mukavan oloisia koiria :-).
Lopussa Tatzi pääsi vähän tekemään pk-tottista. Liikkeestä istuminen sujui ihan hyvin. Juoksusta maahanmeno epäonnistui ja toinen oli hidas. Kolmas onnistui sen verran, että kykeni palkkaamaan. Luoksetulo meni ok loppuun asti pientä törmäystä lukuunottamatta. Seisomaan pysähdys näytti hyvältä, mutta sitten Tatzi hiippaili perässä. Huomautuksella pysähtyi ja odotti rauhassa luoksetuloon asti, mikä meni ok. Tasamaanouto suht ok, tosin hidastusta lopussa. Otin toisen pelkkänä tuomisena ja pitkällä matkalla, tässäkin loppuun hidastus. Eteenmeno palkalle pariin kertaan, syystä että tehtiin se häiriönä Viskille. Molempien seuraamisen alussa pientä edistämistä, mikä korjaantui peruuttamisella.
Rankka päivä koko ajan ulkona, mutta mukava päivä :-)
Tehtiin maneesilla ennen agitreneejä vähän tottista muiden mukana. Paikallaolo otettiin tokomaisesti ja Tatzi teki sen paikallaistumisena. Muuten meni hyvin mutta kun tulin piilosta valui Tatzi maahan ja tätä jouduttiin vähän korjailemaan. Eipä olla tätä liikettä otettu sitten viime toukokuun :-). Häiriötä tehtiin sitten toiselle koiralle. Alkuun seuraamista ja siinä eri vauhdeilla paikallaolevan koiran ympärillä/lähistöllä. Pari kertaa otettiin liikkeestä maahanmeno paikallaolevan koiran viereen ja siitä luoksekutsuminen. Tämä olikin sitten liike toiselle koiralle kun tehtiin vielä niin että Tatzi lähti melkein vierestä ja siihen suuntaan mihin paikallaolevan koiran naama näytti. Otettiin sitten toiseen suuntaan ja ekana tein liikkeestä istumisen, hyvä. Maahanmeno ei ihan niin nopea kuin toivoin, luoksetulo eteen asti hyvin. Juoksusta seisomaan hyvä ja samoin luoksetulo palkkaan kiinni. Näissä molemmissa pysyi myös paikallaoleva koira paikallaan :-). Lopuksi otin maneesin toiseen päähän eteenmenon palkalle (olin jättänyt ennen seisomisliikettä). Hyvin meni kaikki :-)
Reissusta palatessa tuli Tatzin kanssa otettua oikein tottista tuossa meidän pihamaalla ja toisen kerran lenkillä. Seuraaminen näytti olevan mallillaan samoin käännökset ja vauhdin muutokset. Jäävät liikkeet hyviä, luoksetuloissa taisi tulla pientä törmäilyä. Tasamaanoudon otin pitkästä aikaa isolla kapulalla ja molemmilla kerroilla meni ihan hyvin, tein pari toistoa. Päivät jolloin treenattiin olivat 4.2. ja .6.2. Tottista täytyy ottaa aina silloin tällöin :-)
Pienen pieni tottistuokio pihassa ja onhan noita ollut vähän silloin sun tällöin ettei kaikki ihan unohdu :-) Lähinnä on seurailua ja kännöksiä pidetty mielessä ja joskus otettu jääviä liikkeitä. Tänään kuitenkin palattiin pitkästä aikaa noudon pariin. tein ekan noudon pienellä kapulalla ja meni ihan ok. Irrotuksen jälkeen sai palkaksi takaisin kapulan. Sitten otettiin iso kahden kilon kapula ja sillä pari noutoa. Molemmat sujuivat oikein mallikkaasti ja tähän oli hyvä lopettaa :-).
Pitkän tauon jälkeen tehtiin pieni tottiskaavio omalla pihalla. Vähän seuraamista ja käännökset sujui hyvin, myös täyskäännös. Liikkeestä istuminen ok, samoin kävelystä maahanmeno. Luoksetulossa tuli törmäys, jonka vuoksi myöskin eteen istuminen täytyi korjata suoraksi, sivulle siirtyminen nopea. Kävelystä seisominen hyvä ja siitä vapautus, tästä tuli vasta palkka. Noudon otin pienellä kapulalla ja eka nouto oli ihan hyvä, mutta pieni hidastus eteen istumisessa. Muistin palkata koira lähtemällä itse taaksepäin. Otettiin vielä toinen nouto ja nyt se oli sellainen kuin pitäisi eli loppuun asti pysyi sama tempo, myös pyllyn maahan laittaminen meni hyvin :-). Lopetettiinkin sitten tähän.
Pihassa otettiin minimaalinen tottispätkä. Seuraamisessa kolme täyskäännöstä, joista viimeinen oli hyvä ja sai palkan. Vielä pieni pätkä ja oikealle käännöksestä palkka. Liikkeestä istuminen nopea, sen sijaa kävelystä maahan otettiin uudelleen. Kaikki palkattiin pallolla. Pienellä kapulalla otettiin vielä muutama nouto. Loppuun asti tulokin hyvin onnistui viimein.
Pihassa otettiin pitkästä aikaa vähän tottista. Seuraaminen meni hyvin ja yksi täyskäännös muistuteltiin peruuttamisen kautta, jonka jälkeen täyskäännös meni hyvin, samoin vauhdin muutokset ok. Liikkeestä istuminen hyvä ja kävelystä maahanmeno meni kolmannella kerralla nopeasti. Tuo on taas vähän uusi juttu, kun on otettu niin paljon juoksusta maahanmenoa. Luoksetulo suoraan palkkaan meni hyvin sen minkä pimeässä näin ja tunsin tassut mahassani :-). Noutoa pienellä kapulalla ja niitä tehtiin useampi. Muistan taas pitkästä aikaa palkata koiran taaksepäin eli luovutuksen jälkeen lähden peruuttamaan ja palkkaan. Tämä näyttää toimivan nopeampaa edssä istumiseen. Tatzi sai palkaksi myös kanniskella kapulaa ja toi lenkin jälkeen nopeasti. Nyt täytyy muistaa etten passivoidu palkkaamaan ja etten ainakaan palkkaa koiraa kohti luovutuksen jälkeen. Eiköhän se noudon loppuosakin saada taas paremmaksi pikkuhiljaa.
Tulipa samalla Tatzin kanssa treenattua tottista, kun olin Jyväskylässä collie-porukan tottisteluja jeesaamassa. Tatzi ei ihan oma itsensä ollut ja tuntuisi taas olevan nuo selän lihakset olevan kireät. Seuraamisessa täyskäännökset ja vauhdin muutokset sujuivat hyvin. Liikkeestä istuminen ok, mutta sitten juoksusta maahan jäi seisomiseksi :-O. Otettiin uudestaan ja sitten onnistui, mutta ei ollut sellainen kuin normaalisti. Luosketulo palkkaan ihan ok. Seisominen onnistui ja siinä luoksetulo eteen istumaan, hyvä. Lopuksi eteenmeno ilman palkkaa ja kun käskin maahan ei Tatzi mennytkään vaan jäi seisomaan :-O. Toisen kerran onnistui mutta ei selvästi ollut sellainen maahanmeno kuin normaalisti. Vielä viimeinen eteenmeno palkalle.
Yritin illalla venytellä ja vähän rentouttaa lihaksia, mutta voipi olla että täytyy vähän enemmän asiaan perehtyneelle viedä Tatzi hoitoon :-)
Viimeiset viikkotreenit tälle syksylle tottiksessa. Illat alkaa oll jo pimeitä eikä meidän kentällä ole valoja, joten keskiviikkotottistelut jäivät nyt tauolle. Mutta tänään kuitenkin vähä tottisteltiin ja Tatzin kanssa tehtiin seuraamista, siinäpä onnistuikin käännökset vallan mainiosti eikä vauhdin muutoksissakaan ollut huomauttamista. Liikkeestä istuminen palkaten ja nyt otettiin maahanmeno kävelystä jolloin eka meni istumiseksi! Eihän sitä nyt olla pitkiin aikoihin otettu kävelystä :-D. Toisella kerralla jo onnistui ja luoksetulo eteen asti, josta palkka Seisomisen tein juoksusta ja ihan normiliikkeenä, ok. Luoksetulo hyvä sivulle siirtymiseen asti, josta palkka. Tasamaanoutoa pienellä kapulalla pari kertaa ja vielä yksi hetsaten. Hyppy sekä a-este otettiin patukan noutamisena ja niissä ei luovutusta vaan suoraan leikki.
Tottiksen jälkeen käytin Tatzin juoksemassa autolla 5 kilsan lenkki. Pyöräilty on säännöllisesti, ne vain on unohtuneet tänne kirjoittaa. Pete alkaa pikkuhiljaa myyräkuumeesta toipua, joten pääsemme piakkoin viestin pariin :-)
Illan treenissä vain pieni seuraaminen mikä meni ihan ok. Liikkeestä istuminen oli nopea ja niin oli palkkakin. Maasta luoksetulo tuli nyt tosi hyvällä vauhdilla ja suoraan palkkaan. Juoksusta seisominen oli nopea, mutta tuli sivuttaisliike. Tästä ei otettu luoksetuloa vaan menin palkkaamaan. Kahden kilon kapulalla kolmionouto ja avustaja hiukan jarrutti liinasta kapulalle pääsyä. Tulo oli hyvä, mutta nyt vauhti vähän tippui kun tuli lähelle. Otin toisesta suunnasta vielä toisen mutta ilman avustajaa ja kehuin kun tuli lähemmäs, nyt vähän parempi. Hyppy- ja estenouto otettiin tänään vähän erilailla eli jätin koiran ja kapulan (kapula maassa koiran edessä) esteiden taakse ja annoin tuomiskäskyn. Molemmat tuli vauhdilla. Vähän erilailla välillä tämäkin homma :-). Siinäpä se meidän treeni tältä erää olikin.
Kentällä treeneissä tehtiin Tatzin kanssa aika pitkän kaavan mukaan treeni. Olenkohan jotenkin kyllästynyt tohon tottiksen tekemiseen, kun teen harvoin ja paljon??? No joka tapauksessa ei nyt ihan kisaliikkeinä kaikkea tehty. Seuraamisesta vähän ja vauhdin muutokset, ihan ok pienen huomautuksen kera ja henkilöryhmä hyvin. Liikkeestä istuminen samantien palkaten samoin maahanmeno. Luoksetulo eteen istumaan asti (ei törmäystä) ja tämä maasta luoksetulo on hitaampi kuin seisomasta tuleminen (??!!), vaikka joskus oli päinvastoin. Seisominen hyvä ja palkkasin. Otin toisen vielä käsimerkillä ja siitä luoksetulo suoraan palkkaan. Kahden kilon kapulalla kolmionouto ja tässä provosoin juostessani Tatzia, joka vilkuili minua ja kapulaa. Käskyn saatuaan meni nopeasti kapulalle ja toi hyvää vauhtia aivan loppuun asti! Jee... Hyppy- ja estenoutokin menivät hyvin ja luovutukset tiiviit. Eteenmeno palkalle, ok.
Tämän illan tottistreeneissä tehtiin vähän häiriötreeniä eli myös muita koiria oli kentällä samanaikaisesti tekemässä omaa suoritustaan. Ei meitä ollut kuin kolme koirakkoa, mutta saatiin siinäkin edes jonkinlaista häiriötä aikaiseksi. Seuraamisessa Tatzi oli hyvä ja kontakti säilyi, käännökset ok. Istuminen hyvä ja maahanmeno hyvä, luoksetulon otin palkkaan suoraan. Seisominen hyvä ja käännyin aika nopeasti palkkaamaan. Tämän jälkeen jätin Tatzin seisomaan ja juoksin luoksekutsumispaikalle. Tämän luoksetulon palkkasin eteen istumisesta ja tähän tuli pienen pieni törmäys.
Kahden kilon nouto meni suht ok, mutta tämän jälkeen otettiin kolmionouto. Jätin Tatzin ja heitin kapulan noin 5 metrin päähän sivuun ja juoksin reilun matkan aika paljon samalla kutsuen koiraa. Käännyin ja annoin tuo-käskyn, minkä jälkeen Tatzi välittömästi juoksi kapulalle ja tuli nopeasti luokse. Avustajan mukaan Tatzi oli katsonut vuoron perään kapulaa ja minua, kun juoksin poispäin. Näitä täytyy nyt ottaa useammin. Hyppynoudot meni molemmat hyvin. Eteenmeno meni myös hyvin, palkalle. Tuli siis aika pitkä treeni kaikkinensa.
Omassa pihassa ennen lenkkeilyä otettiin pienimuotoisesti tottista. Seuraaminen oli loistavaa ja nyt myös vauhdin muutokset. On siis pieni sormilla tehty huomautus takaraivolle tehnyt tehtävänsä ja kontakti säilyy eikä katse tipu johonkin eteenpäin. Käännökset myös hyviä. Liikkeestä istuminen hyvä ja samoin maahanmeno. Tässä välissä soi mun puhelin ja luoksetulo jäikin paikallamakuuksi :-). Pienen paikka makuun jälkeen jatkettiin luoksetulolla joka ei sitten ollut niin hyvä. Seisominen hyvä ja siitä luoksetulo ok, eteen istumisen jälkeen palkka. Toistettiin vielä maahanmeno leikkien ja siitä luoksetulo suoraan palkkaan.
Tämän jälkeen lähdettiinkin vain puolentunnin pyörälenkille ja siitäkin eka pari kilometriä Tatzi sai päästellä irti niin paljon kuin halusi ja minä poljin perässä sen minkä pääsin. Tahti rauhoitettiin tuon jälkeen ja remmissä juoksi lopun matkaa että ravilla pysyi.
Nurmikenttä treeni tällä erää. Tein useamman pätkän seuraamista ja kaiken kaikkiaan aika paljon. Täyskäännöksiä ja juoksusta hitaaseen kävelyyn siirtymisiä mukaanlukien käännökset vasemmalle ja oikealle. Kun siirryin juoksusta hitaaseen vauhtiin niin melkein siinä oli aina tehtävä heti käännös että Tatzin kontakti ei katoaisi. Tähän kontaktin katoamiseen en ole puuttunut riittävän ajoissa ja niinpä se näkyy nyt. Muutenkin seuraaminen on heikentynyt ja syy taitaa olla väärästä paikasta tulevasta palkasta. Olen nyt pitkään palkannut koiran takataskussa olevast patukasta ja se on varmaan aiheuttanut seuraamisen heikentymisen. Palaan palkkaamaan etupuolelta liivin povarista, josko se auttaisi.
Liikkeestä istumisen otin leikkien ja samoin maahanmenon, luoksetulon suoraan palkkaan ja ajoissa otin palkan esille. Seisomisen ilman apuja ja palasin palkkaamaan pian kuitenkin tämän jälkeen jatkoin liikkeen luoksetuloon, suoraan palkkaan. Kahden kilon kapulalla kolme noutoa joissa näkyy se loppuhitaus muuten ok. Yksi kapulan tuonti vielä mikä meni ok. Häiritsee tuo lähellä hidastelu, mutta jospa ei nyt viilaisi pilkkuja.
Illalla kentällä ottamassa tottista. Seuraamista tehtiin vähän ja tänään keskityttiin kontaktin pitämiseen hitaassa kävelyssä. Kävelystä hitaaseen siirtyminen on ok, mutta juoksusta hitaaseen siityminen on mennyt huonoksi ja näitä vähän siinä otettiinkin. Tein käännöksiä kun kontakti petti ja homma parani ja palkkailin hitaasta kävelystä. Liikkeestä istuminen pelkällä kehupalkalla samoin maahanmeno ja luoksetulossa lähdinkin pinkomaan karkuun. Seisominen käsiavulla ja luokstulo loppuun asti. Noudoista otettiin hyppy- ja estenouto. Hyppy meni ok ja estenoutokin, tosin saisi olla vauhdikkaampi, joten otettiin toisen kerran hetsaten, ok. Siinä oli meidän treeni tällä erää.
Treenailemassa kentällä jälleen. Seuraamisessa tehtiin taas täyskäännöksiä peruutuksen kera ja sitten ilman peruutuksia, hyvin meni. Juoksua ja hidasta kävelyä sekä henkilöryhmää, ok. Tasamaanouto kahden kilon kapulalla meni muuten hyvin, mutta kapulan otti vähän hitaasti joten tehtiin palkkauksen jälkeen vielä toinen. Se onnistui ihan ok. Hyppynouto ja estenouto hyvät. Eteenmeno palkka oli viety valmiiksi ja nyt siellä ei sitten käyty etukäteen. Tatzi vähän meinas alkaa edistää seuraamisessa, minkä korjasin peruuttamalla ja sitten eteen. Hyvin lähti mutta menikin ohi palkan eli aavistuksen viistosti ja käskin maahan. Koiran luo kävellessäni näytin palkan ja menin ottamaan perusasennon ja seurautin lähtöön. Nyt lähti hyvin, mutta taas samaan paikkaan joten käskin maahan ja vapautin siitä palkalle (huomasi maahan mennessään, ehkä?). Otettiin vielä kolmas ilman maahanmenoa ja ihan ok.
Pieni ja nopea tottistuokio nurmikentällä. Aloitettiin seuraamisella ja kun lähdettiin liikkeelle niin palkkasin aika nopeasti hyvästä kontaktista ja seuraamista. Vielä uudelleen ja täyskäännös muutaman peruutusaskeleen kera meni hyvin, jonka jälkeen otin pienen pätkän jälkeen tavallisen täyskäännöksen ja se oli siinä! Hyvä käännös ja ei puskemista, ei istumista ja paikka pysyi hyvänä. Nyt ylläpidetään täyskäännöstä peruutuksen avulla. Täytyy kyllä vielä katsoa kuinka käy pitkän suoran jälkeen tuolle täyskäännökselle :-). Liikkeestä istuminen ok samoin maahanmeno ja luoksetulo palkkaan. Seisominen palkaten ja luoksetulo loppuun asti törmäten, sivulle siirtyminen nopea mutta meni hiukan yli (siis pylly kääntyi vähän mun taakse). Seisomisen aikana olin tiputtanut palkan ja otin eteenmenon, mikä meni hyvin.
Miten sitä taas on ollutkaan niin aivoton??? Mun silmien edessä on ollut useita kertoja toimintamalli miten saada täyskäännös kuntoon (tai ehkä se ei silloin vielä ollut ongelma, kun A-B:n kanssa tokoa treenattiin). Yksinkertaisestihan mä alan itse peruuttamaan täyskäännöksessä :-D. Ei voi kaikkea muistaa ja yrittää ennen kuin hakkaa päätään seinään tai ottaa jonkun asian oikeasti työn alle.
Siis eilen illalla ja tänään pariin otteeseen ollan otettu pihassa seuraamista. Heti kun alan tekemään täyskäännöksen niin alan peruuttamaan taaksepäin ja koira peruuttaa myös oikealle paikalle ilman istumista. Tai siis alussa oli pylly maassa aikalailla, mutta ei enää. Muutaman taaksepäin otetun perutuuksen jälkeen vain suoraan eteenpäin. Peruutuksen jälkeen onnistui täyskäännös hyvin normaalistikin tehtynä. Tänään illalla jo tein suoraan perustäyskäännöksen heti ekana ja se meni loistavasti. Sen jälkeen sitten peruuttamisen kanssa, että vahvistuu tuo oikea tyyli eikä palata istumiseen. Taas ihan simppelistä asiasta on voinut tehdä vaikean, kun ottaa päähän! Kun istuu alas ja miettii, niin se on siinä :-)
Yhteistreenit oli tänään ja me Tattiksen kanssa vähän jumpattiin...kirjaimellisesti. Ja tietty niitä täyskäännöksiä ;-). Pyörittiin sitten paikallaan niin kauan että se pylly alkoi pysyä ylhäällä ja vähän siinä tuli hihnallakin huomautusta. Alkoi sujua jo jotenkin, mutta on nyt työn alla kun on kerran päässyt noin tökeröksi lipsahtamaan. Myös hitaassa kävelyssä on ollut sellaista tarkkaamattomuutta ja siinä tehtiin käännöksiä sekä huomauttelin myös ja palkkasin. Henkilöryhmä ok.
Tein myös jäävät liikkeet kun paikalla olevan koiran ohjaaja halusi luoksetulon. Istuminen heti palkaten, hyvä. Maahanmeno niin että hiekka pöllysi ja palkka. Luoksetulo vauhdilla ja aivan lähellä palkka esiin, suoraan palkkaan kiinni. Seisominen juoksusta hyvä ja palkaten, samoin luoksetulo kuin edellinen. Eteenmeno palkan olin jättänyt valmiiksi ja siinä seuraamisessa alkoi edistää ja väljetä, peruutettiin lähtökohtaan. Alusta ja nyt pysyi paikka hyvin, eteen ok.
Illalla kävin vielä tottistreeneissä ja Tatzi teki siellä aivan pienen seuraamisen ja sitten henkilöryhmän kiertämisen muutamaan kertaan. Koiran jäädessä ulkopuolelle, niin oli taas vähän sellaista että tuppas jäämään joten otettiin niitä pyörimisiä vähän enemmän hetsaten. Eipäs kentällä sitten muuta tehtykään, vähän leikittiin.
Kävin vielä lenkillä ja tein siellä tasamaanoudon nurmella. Eka oli sellainen että juoksin karkuun ja hyvin meni. Toinen siten että pysyin paikalla mutta kehuin kun toi, ihan hyvä. Sitten sai vielä katsella kun Gira teki esine-etsintää ja vähän tottista. Lenkin päätteeksi Gira teki vielä pudotetun esineen noudon, kun Tatzi katseli uikuttaen auton häkistä. Nyt sitten huominen lepäillään ja perjantaina onkin ajomatka kohti Oulua.
Käväistiin aamusella ottamassa pieni tottis kentällä. Seuraamista vähän ja käännöksiä, välillä meni huonosti ja välillä taas hyvin :-). Hyppynouto tehtiin ja hyvin meni. Estenouto myös meni hyvin ja se meidän treeni oli siinä.
Aamusella ajeltiin nurmikentälle treenailemaan tottista. Otin Tatzilla paikallaolon ekana ja tehtiin kisamaiset kuviot vaikka yksin olinkin. Paikkamakuu ok vaikka harakka räksätti aivan vieressä puussa :-). Sivulle siirtyminen ok. Menimme auton taakse odottamaan, kun muka toinen kilpailija tekisi eteenmenoa ja sitten aloitimme. Odotusaika sivulla ja liikkeelle lähdettäessä melko nopeasti tuli palkka. Leikittiin kahdella pallolla tovi. Liikkeestä istumisen palkkasin namilla ja tehtiin pari kertaa, viimeinen oli nopea. Maahanmeno nopea ja palkka, luokstulo suoraan patukkaan. Seisominen ekana palkka suuhun työntämällä ja toinen ilman palkkaa, tosi hyvä. Luoksetulo eteen istumaan ja otin pari askelta taaksepäin kun tuli vauhdilla lähelle (olisi ehkä törmännyt). Leikittiin vähän patukalla. Tasamaanouto kahden kilon kapulalla ja se meni ihan ok muuten mutta ne noin kolme raviaskelta siinä lopussa.... Olenko pilkun viilaaja.... Tehtiin vielä toinen ja meni jo paremmin, joten mentiin syömään. Vedin kuitenkin Tatzin kesken kaiken pois ja otettiin vielä nouto siten että lähdin juoksemaan karkuun, ihan ok ja sai mennä syömään ruokansa loppuun :-)
Tosi pieniä tottishetkiä otettiin mökin pihassa perjantaina. Leikittiin kahdella pallolla ja jääviä liikkeitä tehtiin leikkien. Noutokapula kun jäi kotiin niin teimme pari noutoa halolla :-D. Ne meni vallan loistavasti ja Tatzi sai leikkiä sillä noudon jälkeen.
Isoin tottispyrähdys taidettiin tehdä paluumatkalla, kun pysähdyttiin pieneen kahvilaan matkan varrella. Paikka oli ihana, siellä oli kaunis niemi ja vihreää aluetta rakennuksen vieressä. Terassikin siinä taisi olla ja saimme ilmeisesti hieman uteliata katseita ;-D. Otettiin seuraamista ja täyskäännöksiä, mitkä onnistui nyt ihan ok. Palkkasin keppileikillä, kun muuta ei ollut ja Tatzi oli niin kovin innokas. Liikkeestä istuminen hyvä ja leikittiin. Maahenmeno nopea ja luoksetulo eteen asti, ei törmäystä. Juoksusta seisomaan hyvä ja luoksetulo palkkaan. Olin jättänyt tässä vaiheessa meidän leikkikepin nurmelle pensaan viereen ennen seisomisliikettä ja niinpä otin eteenmenon. Eihän se Tatzi mitään keppiä sieltä etsinyt (ei ole ollut ennenkään sellaista vaan ruoka tai iso patukka) ja paineli vauhdilla pensaiden välistä (siinä oli iso rako) näkymättömiin. Annoin todella nätin ja aika hiljaisen maahan-käskyn ja ajattelin ettei se sitä tottele vaan tulee kohta takaisin. Kun koiraa ei kuulunut, juoksin katsomaan ja siellä se makasi kauniisti odottamassa. Luulisin että käskyä on totellut välittömästi, päätellen siitä paikasta missä koira makasi. Yleensä kisoissa annan kovan käskyn, mutten uskaltanut kahvilan väkeä saattaa tilanteeseen että jollakin lurahtaa jotain housuun tai kahvit menee väärään kurkkuun. Koirani siis kuulee ja tottelee ihan hiljaistakin käskyä ;-O. Treeni oli oikein onnistunut ja vielä leikittiin kepeillä jonkin aikaa.
Tarkoitus oli lähteä jo aamusta tottistelemaan, mutta miten nyt taas nukuttiinkaan Tuukan kanssa myöhempään kun Pete on pois :-D. Aamupäivällä kuitenkin käytiin nurmikenttä treenailua tekemässä. Hiottiin niitä helskatin täyskäännöksiä ja jotkut onnistui toiset ei, mulla menee hermo...
Liikkeestä istuminen sujui hyvin ja nopea palkka. Palkkana oli nyt muuten ne pallot ja taas leikittiin. Maahanmeno oli nopea, siitä kehu ja luoksetulo oli nopea, heitin pallon. Seisominen pienellä avulla hyvä ja luoksetulo loppuun asti vauhdikas eikä edes törmännyt. Sitten sitä noutoa otin pelkkänä tuomisena. Otin kolmionoutona mutta soveltaen, kun olin yksin eli jätin koira seisomaan ja heitin kapulan sivulle. Itse menin noin 50 askeleen päähän ja annoin käskyn. Tatzi haki heti kapulan ja tuli ihan hyvää vauhtia mutta jarruttaa paljon ennen luovutusta. Toistettiin pari kertaa, mutta ei auta. Otin ihan hetsaten heittona ja lopputulos oli se että Tatzi räkäs kapulan mun eteen!!! Se siitä sitten, mulla meni hermo täysin ja lopetettiin siihen. Tatzi kävi tässä välissä järvessä polskuttelemassa, annoin olla jonkin aikaa ja nollasin itseäni. Tämähän on tapahtunut ennenkin noudossa ja nyt just en jaksais alkaa tappeleen asian kanssa, mutta pakko tai se nouto ei suju ollenkaan. Mainitsematta jäi että kokeilin myös sitä että Tatzi saa palkan ilman luovutusta eli tiputtaa kapulan, mutta tämäkin on ennenkin koitettu ja ei toimi. Tatzi kun ei tiputa kapulaa vaan jää ihmettelemään. Tällä en siis saa nopeutta loppuun asti vaan päinvastoi, epävarmuus kasvaa.
Hetken polskuttelun jälkeen otin Tatzin uudelleen ja se oli selvästi pirteämpi, joten vain heitin kapulan ja annoin juosta perään. Kun otti kapulan kehuin ja juoksin karkuun. Tämä on siis se ainut keino millä homman saa loppuun ast vauhdilla. Tein vielä uudelleen ja juoksin, nyt menikin hienosti ja sai koira jopa vähän syödäkseen eikä joutunut odottelemaan niitä muutamaa nappulaansa seuraavaan päivään ;-). Nyt on nouto tällä viikolla projektina ja ensi viikolla sitten sen osalta hiljaisempaa!
Käväistiin vähän Tuukan kanssa katsomasa möllitokoja ja samalla otin pikkutreenin. Yllätys ei varmaan suuri, kun tehtiin jääviä liikkeitä. Nyt ihan leikiten makupalalla ja istumiset näyttivät hyviltä. Maahanmeno oli nopea ja samoin seisominen. Istumista otin muutamia ja muut vain kerran kun meni hyvin. Luoksetuloja ei otettu vaan ihan pienellä alueella leikiteltiin. Luoksetulo ainoastaan erikseen tai paremminkin eteen istumaan ja siitä sivulle ja taas tänne-käskyllä eteen istumaan. En siis itse liiku ollenkaan vaan koira heittää itsensä vuorollaan eteen istumaan ja taas sivulle, käskyillä tottakai. Eka tuli eteen istumaan vinoon, mutta korjasin ja sitten jo tuli "tänne" sivulta ihan suorana eteen. Lopuksi vielä sivulla maahanmenoa palkaten ja pieni paikallaolo, jonka aikan muita koiria käveli ohitse. Sivulle nousi ripeästi ja siitä hyvä palkka. Otin vielä toisen maahan jätön ja nyt kun tulin koiran viereen ja katsoin alas, niin olikin pientä ennakointia ilmassa :-). Hyvä niin että ainakin nousee, toki käskin koiran alas ja toistin katsomisen, mutta nyt ei alkanut kyynärpäät kohota joten pyysin sivulle, super!
Lisäystä vielä eiliseen kirjoitukseen (kirjoittelen tätä siis ke 8.8.). Illalla tein muutaman tasamaanoudon kaksi kiloisella kapulalla ja se hidastaminen tuossa lähellä vaan tulee. Viimeinen onnistui jo hyvin ja sitten me leikiteltiin palloilla. Ei käyty päivällä helteellä kunnon lenkillä (Pete oli reissussa joten Tuukkiksen kanssa en lähtenyt) joten ajattelin juoksuttaa vähän kahdella pallolla Tatzia. Sehän ei ole ollut kovin innokas palloilemaan, mutta näkjään iän karttuessa pallotkin kelpaa jo loistavasti. Niinpä me jokunen tovi juostiin kahta palloa heitellen ja hauskaa oli. Taidanpa siis jatkaa tätä urheilua :-)
Illalla otin vielä tottiskoulutuksen jälkeen Tatzin kanssa vähän liikkeitä. Helle on kyllä totaalisesti vienyt mehut tästä koirasta ja ehkä se hakutreenikin vaikutti. Pitäisi vaan sitä kuntoa kohotella. Pari pyöralenkkiä on muuten jäänyt tänne blogiin kirjoittamatta, että jotain on yritetty tehdä ;-).
Seuraamista vähän ja vähän käännöksiäkin (hyvin vähän). Jäävät liikkeet ja nyt istuminen on hidastunut koko ajan. Palaan siis alkuharjoitteluun muutaman treenin verran ja palkkailen makupalalla. Kolmas istuminen oli jo hyvä. Maahanmeno ok ja siitä palkka. Luoksetulo oli vähän löysä vaikka otin palkan esiin. Tässä näkyi ehkä eniten se vedottomuus, ei edes pitänyt patukasta kunnolla kiinni. Jätin eteenmenoa palkan tässä välissä ja tietty se Tattis sen näki. Seisominen ei hyvä, joten uudestaan käsiavuin ja palkka samalla. Kolmas seisominen ilman apuja ja meni ihan hyvin. Luoksetulossa nopea vilkaisu taaksepäin (eteenmeno palkka!), mutta ei karannut sinne, vauhti oli jälleen vähän löysä, suoraan palkkaan.
Tasamaanoudossa katseli jo eteenmenon suuntaan ja nouto oli vetelä. Lopussa raviaskeleet. Toisella noudolla oli jo vähän vauhtia paremmin ja kolmaskin otettiin hetsaten, liekö tuolla noudolla oli enää mitään merkitystä! Kenttä oli sorakenttä, mikä tiputtaa Tatzilta vaudin pois, sen niin herkkien tassujen takia :-). Se on jo niin monta kertaa nähty että uskottava se on eikä parane itse enää menettää moisen takia hermoja....koira siis oikeasti aristelee sorapohjalla, missä on terävämpää isompaa kiveä.
Lopussa se eteenmeno ja seuraamisessa meinasi aavistuksen alkaa edistämään, joten nopea perutuus ja malttia tuli. Eteenmeno ihan ok, hyvä kun sai tehdä vieraalla kentällä sen. Kivaa oli, vaikka päivä olikin raskas ja kuuma :-)
Yhteiset tottistreenit tutulla kentällä. Otettiinpa sitä seuraamista ja täyskäännöksiä....näköjään istumisen kautta. Antaa olla nyt toistaiseksi, en jauha sitä ennen viikonloppua. Henkilöryhmä myös pujoteltiin ja hyvin meni. Sittenpä lähdettiin seuraamaan ja Tatzi ennakoi istumisen niin että taisi siinä kymmenen askeleen jälkeen tehdä ihan itse istumisen :-). Otettiin uudelleen ja palkkasin pelkästä seuraamisesta pariin kertaa ja sitten uusittiin, ok. Juoksusta maahanmeno oli nopea ja luoksetulo palkkaan. Seisomassa pysyi eli ei korjaillut ja luoksetulo palkkaan. Hyppynouto onnistui hyvin. A-esteellä kapulla oli ilmeisesti sen verran sivussa että koira aikoi kiertää, jolloin annoin uuden kiipee-käskyn ja Tatzi palasi takaisin kiiveten oikeasta suunnasta :-D. Toistettiin vielä niin että onnistui kunnolla. Siinäpä se tottistreeni oli meidän osaltamme.
Hakualueelta pois tullessani otin pienen tottistuokion matkan varrella sijaitsevalla kentällä. Liikkeestä istuminen palkaten ja maahanmeno samoin. Luoksetulossa näytin palkkaa välillä kun vauhti ei ollut ihan sata lasissa, mutta otin kuitenkin eteen istumaan. Seisomisen otin palkan kera ja katselin taaksepäin juostessani että pysyi paikallaan. Luoksetulo eteen istuen, eikä edes törmännyt. Otin vielä toisen luoksetulon maasta ihan vaan ex tempore ja suoraan palkkaan juoksun ja vauhtia riitti. Eteenmenoa varten oli palkka valmiina ja nyt otinkin maahanmenon kera, mikä onnistui muuten ihan ok mutta olisi saanut toteuttaa käskyä nopeammin. Tatzi tiesi palkan, koska heti vapaa käskyn kuultuaan juoksi palkalle. Jätin uudelleen palkan ja takaisin palatessa Tatzi juoksenteli edellä jolloin otin uuden maahanmenon Tämä onnistui nopeasti ja sai juosta palkkaan kiinni mun luokse. Toisella eteenmenolla ei ollut mitään hidastelua eli hyvin meni.
Päivällä otin pihassa pari noutoa kahden kilon kapulalla, ihan ok joista jälkimmäinen oli parempi.
Parina päivänä ehdin ottamaan tottista illalla. Torstai-iltana harjoiteltiin seuraamisessa täyskäännöksiä, mitkä ovat nyt aika huonoja. Tatzi kääntyy koko ajan perusasennon kautta ja näitä pitäisi saada korjattua. Katsotaan saadaanko asialle mitään. Liikkeestä istuminen ok, heti palkka. Maahanmeno ok ja luoksetulo suoraan palkkaan. Seisomisessa tuli taas korjaavia askelia, kun olin juossut jonkun matkaan ja kielsin Uudelleen meni paremmin ja kävin palkkaamassa. Otettiin vielä ja meni ihan ok, tästä luoksetulo suoraan eteen istumaan törmäyksellä! Tasamaanouto kahden kilon kapulalla menikin yllättävän hyvin. Eteenmeno suoraan palkalle (oli koko ajan ollut valmiina) meni hyvin. Esteetkin tehtiin jossain välissä vain juoksemalla ne edestakaisin.
Perjantai-iltana taas tottisteltiin ja täyskäännökset ei sen parempia. Yritin korjailla niitä palkkaamalla koiran ulkopuolelle patukalla vauhdissa. Liikkeestä istuminen ei ollut kovin nopea, joten toistettiin ja nyt palkattiin. Maahanmeno oli hyvä ja siitä palkka. Luoksetulo eteen istumaan, ei törmäystä. Seisominen meni hyvin ja palasin palkkaamaan, en ottanut luoksetuloa. Eteenmeno jälleen palkalle.
Lauantai-iltana otin taas vähän tottista. Täyskäännöksiä vähän ja liikkeestä istuminen palkaten. Maahanmenosta luokstulo suoraan palkkaan. Seisominen oli hyvä ja nyt otin luoksetulon (muistaakseni) suoraan palkkaan. Eikä tehty muuta. Kiva kirjoitella näitä asioita paljon myöhemmin, kun ei muista enää tarkalleen :-). Kiitoksia avustajille, kun jaksoitte pällistellä liikkuuko koira seisomisessa :-)
Illalla oli vuorossa yhteistreenit. Otin Tatzilla vain pienen seuraamisen ja sitten jäävät liikkeet. Istuminen ok ja heti palkaten. Maahanmenoa otettiin palkalla muutama kerta, jotta pysyisi nopeana. Luoksetulo tehtiin nyt loppuasentoon asti, josta palkka. Seisomista tehtiin myös muutamia toistoja ja taas Tatzi korjaili sitä asentoaan. Yhdestä seisomisesta otin luoksetulon suoraan palkkaan ja vielä sen jälkeen seisominen palkalla ja palasin palkkaaman kun pysyi hyvin. Eipä tehty sitten muuta tällä erää.
Ajeltiin tänään Tuukan kanssa kokoukseen Jyväskylään ja siinä samalla sain soiton ja kutsun treenailemaan Laukaan kupeeseen. Kokouksen jälkeen päätin että mikä ettei kun koira on kerran mukana ja lapselle saa ruokaa kaupasta, joten eikun menoksi. Lapsenvahtikin oli paikan päällä :-).
Tatzi aloitti paikalla makuulla ja olin piilossa. Siellä tuli sitten höpöteltyä muille ja ilmeisesti vähän häiritsi Tatzia kun se nousi yhtäkkiä seisomaan. Meni kyllä nopsaan maahan kun annoin käskyn ja makasin sen jälkeen nätisti vaikka pölpötin piilossa. Sivulle nousi ripeästi, josta sitten palkkasin. Seuraamisessa ammuttiin (ei mitään) ja hitaasta kävelystä palkkasin, kun siitä on tullut vähän sellaista ja tällaista. Täyskäännökset ei mitään parhaita, meinas mennä istumisen kautta kaikki (tein jokusen ylimääräisen). Henkilöryhmässä kieputin muutaman kierroksen henkilön ympäri siten että koira oli ulkopuolella ja palkkasin hyvästä paikan pitämisestä. Liikkeestä istuminen nopea ja palkka samantien. Juoksusta maahanmeno ok ja luoksetulo nopea, mutta aavistuksen himmaili lähemmäs tultaessa, otin palkan esiin. Juoksusta seisomaan jätin käsiavulla ja palasin palkkaamaan. Toinen tehtiin ilman ja pysähtyi hyvin, mutta tovin päästä otti muutamia askelia ja pääsin kieltämään. Hienoa että pääsin korjaamaan tämän. Otettiin uusiksi ja nyt pysyi, luoksetulo loppuun asti nopea ja suoraan palkkaan. Tasamaanouto otettiin vieraalla kapulalla, jossa oli tosi paksu keskiosa. Tatzi korjasi otetta ja toi muuten ihan ok. Otettiin vielä sellainen hetsinouto, hyvä. Hyppynoudossa Tatzi otti kapulan ja ilmeisesti tiputti sen (näin osan koirasta sivusta) ja samalla ajautui niin reunaan ja lähelle estettä että kiersi, uusi hyppy-käsky tuli liian myöhään. Toistettiin ja nyt ei ongelmia. Estenouto hyvin. Eteenmeno meni vauhdilla ja ohi palkan! :-). Juoksin sitten vähän auttamaan, en ottanut maahanmenoa. Pitkä oli treeni ja vieraassa paikassa, meni ihan ok. Hyvä että tuli joitakin virheitä ja pääsin korjailemaan.
Kiitokset Askolle kutsusta kyläilemään sekä treenaileen ja erityiskiitokset Raunille Tuukan viihdyttämisestä. Kiitoksia treeniseurasta Marja-Liisalle ja Anterolle!
Eipä jaksettu kauheasti tottistella. Ihan vaan leikittiin ja leikin lomassa juostiin hyppy ja a-este edestakaisin. Istuminen otettiin myös leikin lomassa, ei siis lainkaan seuraamista. Luoksetulo siten että Tatzia pidettiin kiinni ja minä juoksin karkuun. Kutsuin paikallani seisoen ja kun koira lähti, niin juoksin karkuun vähän matkaa ja pysähdyin jälleen "asentoon" ja Tatzin ollessa aivan lähellä otin patukan esiin eli suoraan palkkaan kiinni. Taas leikittiin ja heitin patukan maahan eteenmenoa varten. Se meni ihan ok ja meillä oli vain tällainen treeni tällä erää :-)
No niin nämä taisivat sitten olla viimeistelytreenit viikonlopun tuleviin kisoihin eli rotumestaruuteen. Odotukset eivät kovin korkealla, kun en oikein vieläkään ole varma että tekeekö se Tatzi niitä vinkuleluvauvoja vai ei. Tänään nimittäin jälleen ahkerasti kaivettiin pesää kiven kolossa pusikossa ja en meinannut saada sitä tulemaan pois :(. Katsotaan kuinka tämä nyt tästä etenee. Tottistreeneissä oltiin kuitenkin, niin ja aamupäivällä käväistiin kaupalla pyöräillen noin puoli tuntia. Palataanpa sitten siihen tottikseen. Ilmoittautuminen toisen koiran kanssa tehtiin jälleen ja toinen meni paikallaoloon. Tatzi piti hyvin kontaktia ja siitä palkka. Riehuttiin vähän ja sitten aloitettiin seuraaminen ampumisen kera. Ei reagointia ja palkkasin vähän ampumisen jälkeen. Ei jatkettu pitkää kaavaa vaan käännyin jo tuosta takaisin tehden heti juoksuosuuden ja hitaan kävelyn, ok samoin täyskäännös! Liikkeestä istumine ihan ok, olisi saanut olla nopeampi palkka tuli kuitenkin heti. Maahan ok ja luoksetulo vauhdilla loppuun asti suoraan palkkaan (palkka esiin vasta koiran ollessa ihan lähellä). Juoksusta seisomaan jäi hyvin mutta tuli etupäällä se sivuttaisliike. Olkoonkin että tekee kunhan tekee terävän pysähdyksen ennemmin kuin hiipii perään. Luoksetulo samalla lailla kuin edellinen ja vauhti ei todellakaan hiljentynyt lopussa, hirvittää... Estenoudot hyvin, takaisin tullessa kehut ja palkat tottakai. A-esteellä myös sivulle siirtyminen jota ennakoi kun mun suu aukes :-), korjattiin. Eteenmeno palkalle hyvä.
Omassa pihassa myöhemmin otin vielä kahden kilon kapulalla noudon. Eka oli vähän löysä ja toinen jo parempi, siitä pääsikin vähän palkalle. Tehtiin vielä kolmas ja nyt meni napppiin, tästä pääsi ruualle ja sai syödä rauhassa loppuun :-).
Omassa pihassa tasamaanoutona parin kilon kapulan nouto. Taidettiin kolme kertaa tehdä ja kaksi vikaa meni hyvin, joten siitä sitten mentiin syömään. Kehuin kapulan otosta ja tuonnista, vaikka ei siinä ongelmaa olekaan. Ihan hyvällä mallilla näyttää nyt olevan.
Käväistiin illan suussa tekemässä tottistreeni nurmikentällä. Aloitettiin "kehään" menemällä kuten kisassa, tosin yksin ja ilman tuomaria. Seuraamisessa tein pitkän suoran ja täyskäännöksen jonka jälkeen vähän matkan päästä tuli palkka. Seuraamista jatkettiin ja tehtiin vielä muutama täyskäännös joista palkka. Liikkeestä istuminen ok samoin maahanmeno. Luoksetulo hyvällä vauhdilla loppuun asti ja ei edes pahasti törmännyt, palkka eteen istumisesta. Juoksusta seisomaan jääminen oli vähän vetelä ja uusittiin napakammalla käskyllä, vähän parempi. Tehtiin vielä käsiavulla ja meni hyvin. Luoksetulo samoin hyvin ja otin sivulle asti, josta palkka. Eteenlähetys viimeisenä (palkka oli valmiina) ja siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Leikittiin vielä jonkin aikaa.
Ennen lenkkiä Gira pääsi tekemään isolla nurmialueella esine-etsintää ja ai että meillä oli kivaa Tatzin katsellessa ja haukkuessa peräkoukussa kiinni :-). Taidettiin olla sille vähän ilkeitä, mutta ei päästetty Tatzia enää hommiin ;-)
Siirryimme autolla esineharjoitteluje jälkeen lenkkipoluille ja otin Tatzin kanssa liikkeestä istumisen. Aikas kylmiltään vaan otin eli käskin sivulle ja siitä seuraamaan ja istuminen. Hyvin meni, heti palkka ja se oli siinä :-)
Tänään oli siis yhteistreenit ja Tatzin kanssa tehtiin vähän kisanomainen suoritus alkuun. Mentiin parin kanssa ilmoittautumaan ja toinen koira lähti paikallamakuuseen. Minä aloitin siis liikkeillä ja tehtiin koko seuraamiskaavio henkilöryhmineen. Meni ihan hyvin ja sitten jäin jälleen lähtökohtaan ja vain kehuin palkaksi. Liikkeestä istuminen tehtiin sitten ja se onnistui, josta tuli sitten palkka. Tosin se oli ollut vähän hidas, mutta onnistumista tässä hain pitkän palkkaamattoman seuraamisen jälkeen. Otin vielä tsemppi-istumisen ja juoksusta maahanmenon. Sitten katsottiin se juoksusta seisomaan jääminen. Tein siis kisamaisesti ja etujaloilla tuli pieni sivuttaisliike, mutta ei lainkaan niin paha kuin tässä taannoin. Heitin palkan oikealle. Tehtiin vielä uudelleen ja ihan ok, taas palkka oikealle.
Noudoista tehtin estenoudot kapulalla. Muuten kisamaisesti paitsi sen kehun annoin takaisin tuloilla ja palkkasin molemmista. A-esteellä vielä tauotin irrotuksen ja vielä palkan annonkin :-). Lopuksi sitten eteenmeno palkalle ja siinä seuraaminen oli nyt hyvä ja muutenkin onnistui. Helteestä huolimatta hyvä treeni :-)
Ennen vedessä läträämistä ja se jälkeistä kuivatuslenkkiä, teimme pienen tottispyrähdyksen. Jäävät liikkeet ja siinä lähinnä istumisen vahvistamista ja seisomisen korjaamista. Istuminen sujui kahteen kertaa hyvin ja heti palkka. Maahanmeno oli loistava ja heti palkka (tässä ei edes kovin pitkää seuraamista). Suunnan muutos ja seisominen juoksusta. Jälleen oikealla kädellä annoin palkan ja käskyn yhtäaikaa. Toisen kerran pelkkä suullinen käsky ja mielestäni ei tehnyt sivuttaisvistöä ainakaan pahasti. Täytyy huomenna treeneissä muiden katsastaa. Nämä jäävät liikkeet tehtiin hyvin nopeatempoisesti.
Sitten kahden kilon kapulalla kisamaisena suorituksena paitsi heti kapulan oton jälkeen kehuin. Hyvin tuli loppuun asti ja hyvä palkka. Vielä eteenmeno ja olin ison patukan vienyt etukäteen, koira ei ollut edes käynyt eteenmeno suunnassa. Seuraamisessa lähti heti edistämään joten pari askelta välittömästi taakse seuraamista, jonka jälkeen paikka pysyi. Eteen lähti hyvin, mutta olin varmaan itse kävellyt vähän viistoon oikealle kun koira lähti palkkaan nähden vähän viistoon. Eteneminen suoraviivaista, mutta vähän vinoon palkkaan nähden ja pitkälle! Jouduin käskemään maahan. Tässä kohtaa nurmella oli aavistuksen omainen mäen nyppylä ja koirasta näkyi vain korvat kun se meni maahan eli kaukana oli. Kutsuin pois ja otettiin uudelleen. Nyt onnistui siihen suuntaan missä palkka oli ja ohjaaja ehkä käveli seuraamispätkän suoraan kun ei vilkuillut liikaa koiran paikkaa, mikä oli nyt hyvä. Palkan kanssa sitten vähän riehuttiin. Tämän jälkeen läträttiin siinä viereisessä järvessä ja koirat juoksivat sen jälkeen turkit kuivaksi paahteesta huolimatta.
Piti vielä vahvistella noita jääviä liikkeitä. Istuminen onnistui loistavasti ja nopea palkka patukalla. Maahanmeno juoksusta myös ja siitä makupala palkka alas. Juoksusta seisomista sitten otin makupalan avulla ja sillä oikealla kädellä palkaten ettei tulisi sitä sivuttaisliikettä pysähdyksessä. Onnistui kohtalaisesti näin itse katsottuna. Kokeilin pari kertaa ja sitten pari patukkaa heittämällä oikealla kädellä oikealle mutta koiran taakse. Näistä jälkimmäinen onnistui hyvin ja sitten vähän leikittiin. Kaikkinensa sellainen nopea ja hauska pyrähdys.
Eilen ajeltiin Joensuun erikoisnäytteystä kotiin ja matkanvarrella on Pieksämäki ja siellä tottakai koirakenttä. Poikettiin siis sinne vaikka kello oli jo kymmenen illalla :-). Voihan tässä ajatella, että ei tämä kovin tervettä ole mutta no mikä sitten on :-). Maria ja Piitu tottistelivat ensin minkä jälkeen Tatzin kanssa tehtiin myös jotain. Liikkeestä istuminen onnistui ja maahanmeno juoksusta myös, molemmat palkaten. Luoksetulossa otin patukan esille aivan lähellä. Seisominen onnistuu nyt muuten hyvin mutta siinä tulee sivuttaisliike. Tätä varovasti korjailtiin siten että annan makupalan oikeasta kädestä pysähtymiskäskyn kanssa. Luoksetulossa otin nyt palkan aikaisemmin esille. Estenoudot tehtiin "vapaamuotoisest" patukalla koirasta kiinni pitäen heiton aikana. Puhtaasti meni molemmat. Eteenmeno palkan olin vienyt valmiiksi ja siinä ei muuta kuin aavistuksen edistämistä seuraamisessa. Nopeatempoinen treeni ja ihan hyvin meni. Puoli yhden aikaan sitten oltiin kotona.
Täytyypi vielä kirjoittaa eilisestä, kun tarhasta päästyään Tatzi teki loistavan noudon kahden kilon kapulalla ja liikkeestä istumisen. Otettiin myös eteenmeno meidän pihassa. Kaikki meni hyvin.
Tänään oltiin yhteistreeneissä ja vettä tuli taivaalta, mutta Tatzipa se vaikutti olevan oikein hyvässä vedossa. Tehtiin kunnon treeni pitkästä aikaa. Aloitettiin kisamaisesti eli mentiin ilmoittautumaan parimme kanssa. Toinen meni paikallaoloon ja minä aloin suorittamaan liikkeitä. Odotusaikaa siis tuli ja seuraamaan lähdettiin hyvin. Palkkasin aika nopeasti seuraamisesta eli matkaa tuli ehkä sellainen 10 metriä. Enempää ei seuraamista edes otettu. Aloitettiin leikin jälkeen jäävät liikkeet ja kuinkas ollakaan istuminen jäi seisomiseksi. Uusittiin ja nyt meni hyvin, palkka tuli kun olin vähän matkaa kävellyt (noin 10 askelta). Maahanmeno juoksusta meni nopeasti (palkka) ja luoksetuloon lähti hyvin, vedin palkan esille juuri koiran ollessa lähellä (että tulee loppuun asti lujaa) ja sai hypätä suoraan patukkaan kiinni. Juoksusta seisomisen tein ekaksi avuin eli palkan "työnsin" koiralle. Toinen ilman apuja, muuten hyvä mutta tekee sen pienen sivuttaisväistön, palkkasin tästä pysähdyksestä. Luoksetulo otettiin myös ja taas samoin kuin edellinenkin.
Noutojen pariin sitten ja kahden kilon kapulalla tasamaanouto. Hyvin meni ja tuonti hyvä, kehujen kera. Kapulalle vain meni "väärinpäin" eli kääntyi vasta kun kapula oli suussa (tästä tulee pysähtymisen vaikutelma). Toistettiin nouto hetsaten ja meni jälleen hyvin, nyt otti kapulan kääntyen ensin ja vauhdista koukkasi kapulan suuhunsa. Hyppynouto hyvä ja samoin estenouto. Kaikista noudoista palkkasin hyvin. Eteenmeno vielä ja palkka oli valmiina, siinäpä ei mitään kummalista, paitsi seuraamisessa ehkä alkoi aavistuksen edistää. Palkkauksen jälkeen vielä paikallaoloon vähäksi aikaa ja maahan meni hyvin, paikalla pysyi tuttuun tyyliin ja sivulle nousi ripeästi :-), josta palkka. Oikein hyvin meni pitkä treeni ja nyt voitaisiin keskittyä tuohon liikkeestä istumiseen, kun se on alkanut tökkimään pahemman kerran.
Mitäpä noista tauoista kun tottikseenkin jo hurahdin!!! :-O Päivällä leikittiin pihassa patukalla ja samalla tehtiin jäävät liikkeet. Istumisesta palkka, maahanmenosta ei, mutta luoksetulo suoraan patukkaan. Seisominen käsiavuin ja luoksetulosta vasta palkka, sai tulla patukkaa suoraan kiinni, mutta palkka tuli esiin vasta aivan viime metreillä. Vauhti oli molemmissa luoksetuloissa hyvä, muuten hyvä mutta ohjaajan sisukalut taisi muljahtaa kahden etutassun johdosta ;).
Illalla pihassa vielä makupalapalkalla jäävät liikkeet kaikki nopeasti palkaten ja nopeita oli liikkeet. En siis ottanut kävely tai juoksumatkoja jättäen koiraa, vaan todellakin heti liikkeestä palkka. Tämä muutenkin tehtiin hyvin nopeatempoisesti. Sittenpä innostuin hakemaan noutokapulan ja Tatzikin jo innostui sen kantamaan autolta. Nouto oli hyvä ja kehuin heti kapulan otosta ja tuonnista. Toinen tehtiin vielä siten, että pidin koiraa kiinni ja päästin sen vielä vauhdissa olevan kapulan perään. Parani entisestään ja kovilla kehuilla takaisin tulo taas. Yritetäänpä sitten taas ottaa vähän malttia näihin hommiin :-)
Pihassa tehtiin myös illan aikana (kun grillailtiin) liikkeestä istuminen, mikä menikin ok vaikka pari nuorta kaveria hääri ympärillä (Piitu meillä hoidossa). Myös parin kilon kapulalla nouto (muut oli kyllä silloin tarhassa) ja se meni ylättävää kyllä ihan hyvin. Palkkioksi tulikin vähän grillijämiä että liekö se auttoi asiaa ;-)
Illalla sitten otetiin tottista. Seuraamista hihnassa ja nyt keskitytään siihen että seuraaminen on aktiivisempaa eikä "teennäistä". Hyvin meni. Liikkeestä istumista otin kolmeen kertaa ja käytin vähän apujakin, jonka jälkeen viimeinen onnistui nopeasti. Maahanmeno oli nopea ja luoksetulossa otin palkan esille vasta aika lähellä mua. Jätin palkan eteenmenoa varten valmiiksi, mutta jatkoin jääviä liikkeitä. Seisomaan jäi hyvin ja luoksetulo suht hyvä, yli puolen välin tulon jälkeen tein pienen spurtin karkuun. Esteet juostiin vain läpi. Eteenmeno viimeisenä ja vauhtia olisi saanut olla vieläkin lisää, mutta menköön lämmön ja touhukkaan päivän piikkiin (Tatzi oli mökkeilemässä).
Unohdin kirjoitella että eilen otin myös tottista omassa pihassa. Seuraaminen hyvää ja liikkeestä istumisen jätti ekana tekemättä. Seuraavaksi huomautuksien kera tehtiin ja sitten jo taas sujuikin. Maahanmeno sujui ja luoksetulo oli vähän "vetelä". Otettiin toinen siten että sai tulla palkkaan ja siinä sattuikin kunnon palkkaaminen kun Tatzi tuli jotenkin sopivasti päin siihen patukkaan ja lensin selälleni meidän pusikkoon. Tattiksella oli ainakin hauskaa :-). Pitihän tuon jälkeen kokeilla, että mitäs luoksetulolle nyt tapahtui ja se parani ;-). Eipä muuta otettu. Noutoja pitäisi vissiin vielä ottaa.
Aaamusella omassa pihassa pari noutoa kahden kilon kapulalla ja molemmat meni hyvin. Nyt sitten vähän lepäillään. Paikallaolosta sivulle nousua on muuten treenailut myös kotosalla. Pieniä hetkiä paikallaoloa ja siitä sitten sivulle. Nyt on noustu kunnolla ylös asti ja reippaasti, katsotaan nyt sitten toimiiko ihan vielä pitkän ajan paikallaolossa. Ohjaajakin pitää nyt silmät auki ja vaatii koiralta täydellisen ylösnousemisen eikä sellaista että toinen jalka jää vähän puolitiehen. Kunnolla etujalat kropan alle, on tämän asian motto :-)
Illalla kun lähdettiin lenkille otettiin kahden kilon noutokapulan noutoa nurmella. Kaksi ekaa huonoja ja sitten hetsaten hyvä. Viimeinen nouto tavallisesti meni sitten hyvin. Tästä vielä eteenmeno palkalle ja ei ongelmia.
Yhteistreenit illalla ja Tatzin kanssa otettiin seuraamisessa ampuminen ja henkilöryhmä. Molemmat meni normaalisti eli ei mitään ylimääräistä sattunut, kuten ei aiemminkaan. Pari nopeaa liikkeestä istumista, ei kuitenkaan ihan liikkeinä vaan leikkien. Tasamaanouto kahden kilon kapulalla ja eka nouto oli huono. Toisen tein vähän leikitellen ja viimeinen meni sitten ihan suht hyvin. Hyppynouto tehtiin myös hetsaten, mutta ei palkattu kuin kehuen. A-estenoudossa Tatzi tiputti kapulan tullessaan esteeltä alas! Otettiin uudelleen ja nyt meni hyvin. Eteenmeno vielä ja palkka oli valmiina, ei mitään ihmeellistä.
Aamulla otettiin jälleen kahden kilon kapulan noutamista. Ihan ok.
Illalla kävin kentällä ja otettiin sivulla oloa "lähtövalmiina" kuten pk-tottiksessa ja siitä palkkaa. Sitten odotuksen jälkeen seuraamista pitkä suora ja hyvin onnistuneen täyskäännöksen jälkeen palkka. Liikkeestä istuminen meni hyvin ja toinen tehtiin vielä apujen kera että meni varmasti nopeasti, heti palkka. Maahanmeno juoksusta meni hyvin nopeasti (palkka) ja luoksetulo hyvä. Seisominen juoksusta ok ja luoksetuloon lähti hyvin mutta korvien noustua pystyyn (vauhti siis taisi vähän muuttua) otin spurtin karkuun. Tasamaanouto meni löysästi ja se tehtiin hetsaten uudelleen, nyt parempi. Vielä yksi tavallisesti ja se onnistui ihan hyvin. Lopuksi eteenmeno palkalle (oli ollut koko ajan valmiina) ja hyvin meni.
Pitäisi siis tokokausi jättää nyt taakse tai paremminkin unohtaa ja saada tuota pk-puolen tottista taas hiottua. Kahden kilon noutokapulalla otettiin noutoa aamulla. Meni suht hyvin mutta mua häiritsee se raville tiputtaminen ennen luovutusta, muutamia askelia. No ehkä ei pidä takertua pikkuseikkoihin, eiköhän tuo korjaannu itsekseen??
Illalla nurmikentällä pientä treeniä. Seuraamista vähän ja liikkeestä istuminen, palkalla. Juoksusta maahan meni hyvin ja luoksetulo muuten mutta siskoni pölähti koiriensa kanssa juurikin lähettyville niin tuli sellainen pieni mutka siinä juostessa ja eteen istui vähän vinoon. Juoksusta seisominen hyvä ja siitä luoksetulo ok. Kahden kilon nouto ihan hyvin. Eteenmeno palkan olin jättänyt jo valmiiksi ja eteenmeno on tainnut nyt hukkua vähän tokoilujen alle. Meni mutta se täysi vauhti puuttui, löytyi tosin pisemmällä. Otettiin vielä uusi ja en tiedä menikö se sen paremmin. Tatzia ilmeisesti vähän häiritsi tutut koirat siinä sivussa. Pk-tottista täytyy nyt sitten vähän treenailla. Paikallaolosta sivulle nousua on harjoiteltu nyt ruuan annon yhteydessä. Alkanut sujua jo ripeään tahtiin, ensin täytyi tosin vähän ottaa muistutuksia. En ole kiinnittänyt huomiota, että tämä nousu on alkanut pikkuhiljaa käydä "vajaammaksi" eli toinen jalka jää vähän kuin viistosti puolitiehen. Nyt kun mietin niin sitä on ollut jonkin aikaa ja Tatzi ilmeisesti koittaa nyt ettei tarttis nousta ollenkaan. Tämäkin on siis narttumaiseen tyyliin alkanut salakavalalla pienellä kokeilulla, josko riittäisi vähän sinnepäin. Nyt kiinnitän huomiota että ne molemmat jalat nousee suoraksi asti eli perusasento on perusasento jalat kunnolla alla.
Unohtui vallan kirjoittaa että eilen tehtiin tuossa meidän takana olevalla vanhalla pellolla eteenmeno. Vein palkan valmiiksi noin 70 askeleen päähän ja hain sitten koiran. Otin suoraan eteenmenon ja Tatzi lähti hyvin mutta sitten siinä puolen välin jälkeen meni vähän mun tallauksen sivuun ja koukkasi takasin jäljestämään! Siis tämä oli kuitenkin sellainen nenä ilmassa jäljestys ja vauhdikas :-). Tein vielä uudestaan ja nyt meni suoraan palkalle. Kahden kilon noutokapulalla myös pari noutoa ja lopuksi vielä pelkkä tuominen siten että kapula oli koiran edessä maassa ja siitä otti mukaansa. Hyvin meni.
Tänä aamuna otettiin taas pari noutoa kahden kilon kapulalla ja eka oli ihan hyvä. Mua nyt vähän häiritsee se että Tatzi tiputtaa raville vähän ennen luovutusta (pilkunviilaaja....). Mutta tänään oli parempi kuin eilen. Toistettiin vielä ja nyt se onnistui hyvin loppuun asti. Hiottavaa siis löytyy.
Illalla yhteistreeneissä oli vähän porukkaa joten otin Jaanan avuksi ilmoittautumisen tuomarille. Jaana vei koiran paikallamakuuseen ja minä jäin kuten kisassa odottelemaan ja lähdin sitten seuraamiskaavioon. Tosin palkkasin noin 10 askeleen seuraamisen jälkeen :-). Noutoja piti ottaa myös ja kahden kilon kapulalla otettiin tasamaanouto. Ihan hyvä nouto mutta tehtiin vielä toinen hetsaten ja se oli jo parempi. Hyppynouto meni hyvin ja samoin estenouto. Tehtiin nekin vielä hetsaten. Innostuin ottamaan eteenmenon siinä samalla ja palkkaa ei ollut valmiina. Seuraaminen hyvä ja lähtö hyvä, loppua kohti tuli vähän hidastamista (jossain yli 50 mun askeleen päässä) mutta ei paha, maahanmeno ripeä. Vietiin vielä palkka yhdessä ja tehtiin uudestaan suoraan palkalle. Nyt on tottisteltu ihan liikaa tälle päivälle ja vähän lepoa kaivataan, varmasti molemmat :-)
Pakko oli tuon tokotreenauksen jälkeen saada loppukevennys ja niinpä otettiin pk-tottiksen luoksetulo. Jätin koiran maahan ja juoksin 40 askeleen päähän ja kutsuin. Ei juma......nyt täytyy sanoa että en uskaltanut ottaa liikettä loppuun asti ja just ennen törmäystä vetäisin patukan palkaksi ja väistin. Se kaistapää ei siis hiljentänyt ollenkaan edes lähellä mua, tuli korvat luimussa loppuun asti :-O. Hohhoijaa, pakko olisi tämäkin loppuun asti vaan uskaltaa vetää eli lopputuloksena se että Tatzi törmää täysillä mun polviin ja istuu sitten...mun polvet???!!! Täytyy koittaa jossain välissä, mutta ero on huikea kun tulee tokon luoksetulo käsky ja sitten pk-luoksetulon käsky, vauhdissa meinaan. Tosin toi ei ole enää kivaa että tuolla vauhdilla noin lähelle, jotta ihan maha kääntyy meikäläisellä ympäri. Pitäisi ottaa vaan se törmäys ja katsoa muistaako vähän aikaa ettei se mamma väistäkään.
Jätin samalla patukan valmiiksi maahan ja otettiin eteenmeno. Matkaa oli 70 askelta josta 10 otettiin seuraamista, hyvin meni. Kahden kilon kapulalla vielä pari noutoa ja eka meni hyvin. Toisella tein loivaan rinteeseen että kapula oikein pyöri alaspäin ja päästin vauhdissa perään, hyvä!!!
Tänään oli kerhomme pk-tottiskoulutuspäivä ja Tatzin kanssa otettiinkin vain saalisleikkejä tutun vetäjän Askon kanssa. Heti aamulla tehtiin eka kierros ja Tatzilla olikin ihan hauskaa. Päivä siinä vierähti kun Asko kävi läpi koirakoiden tottistelut. Päivän päätteeksi pääsi Tatzi taas omalle kierrokselle. Nyt otettiin seuraamista pieni pätkä ja perusasennosta maahan ja siitä peruutin pois Askon ollessa koiran edessä vähän matkan päässä. Tästä Tatzi sitten pääsi leikkiin Askon kanssa, tosin se ensin hämääntyi ja kääntyi minua kohti kun vapautin mutta äkkäsi nopeasti missä se saalis liikkuu. Tällalailla ei edes Tatzille ole ennen otettu joten se ei ollut ihme että mun perään ensin kiepsahti. Toinen meni jo sitten paremmin sekin tehtiin samoin että eka seuraamista jne. Kovasti tuo tytteli syttyi kun pääsi taas kunnolla haasteleen, sellainen oli meidän päivä ja kiitokset Askolle päivästä :-)
Pitkästä aikaa otettiin oikein pk-puolen liikkeitäkin. Seuraamisessa tehtiin vasemmalle käänöksiä ja täyskäännöksiä jotka oli kyllä ensin kadonnut johonkin, mutta löytyi lopulta. Henkilöryhmää kierrettiin muutamaan kertaan ja tokossa harjoitetut oikealle käännökset ovat auttaneet valtavasti henkilöryhmässä työskentelyyn ja tarkoitan tällä sitä että koira oikein kiirehtii kun kierrettiin henkilöä ulkopuolelta (koira siis uloimmaisena) ja pysyi loistavasti mukana, tässähän on tullut pientä jäämistä aiemmin. Seuraamista otettiin vielä pitkänä suorana ja siinä ammuttiin. Pitkän tauon jälkeen varmistelin ja syöttelin seuraamisessa kun eka kerran ammuttiin, sitten otettiinkin ihan normaalista ja eihän tuo mittään kuule :-). Oltiin sopivasti kentän päässä ja jätin eteenmeno palkan valmiiksi. Takaisin tullessa otin juoksusta seisomaan jäämisen, muuten hyvä mutta vähän meni vinoon ja vilkuili taaksepäin (siis eteenmenon palkkaa). Kutsuin ja Tatzi lähti tulemaan vaikka odotin sen yrittävän taaksepäin palkalle, tosin ei ehkä ihan kaikki ollut pelissä luoksetulon vauhdin suhteen :).
Noudoista tasamaanoutoa parin kilon kapulalla ja ihan noutona. Tatzi meni ekalla kapulalle siten että kääntyi kapula suussa ja eipä näyttänyt niin sulavalta. Toistettiin ja nyt meni paremmin tosin kapula oli vinosti niin ei tarvinnut sen kanssa juuri kääntyillä. Viimeisenä vielä siten että jätin kapulan Tatzin eteen ja menin matkan päähän kutsumaan. Otti ihan ok mutta oli pudottanut, tosin otti uudelleen, en nähnyt kun otin samalla spurtin toiseen suuntaan. Loppuun on tullut pientä hidastamista, täytynee asiaan miettiä. Hyppynoudossa ei ongelmia ja luovutus lähellä. Sivulle siirtymisessä jäi vähän taas liian eteen joten korjasin asian laittamalla palkan vasempaan käteen ja otettiin sivulle siirtyminen uudelleen, johan onnistui. A-esteellä ei ongelmia ja luovutus hyvä, nyt myös sivulle siirtyminen. Lopussa sitten se eteenmeno ja alkuun otin vain pari seuraamisaskelta ja samantien saman verran taaksepäin kun yritti edistää. Sitten meni ihan hyvin ja eteenmeno hyvä, sai suoraan palkan ei siis maahanmenoa.
Pk-tottistreeneissä otin henkilöryhmän jossa palkkasin ja jäävät liikkeet mukaanlukien luoksetulot. Kahden kilon kapulalla tasamaanouto jota täytyy nyt silloin tällöin taas ottaa ja pelkkiä tuomisia kun eteen tullessa hidastelee. Eteenmeno palkka oli valmiina (jätin toisessa luoksetulossa) ja se meni hyvin.
Tottistreeniä käytiin ottamassa ja Tatzi ei parhaimmillaan mutta sujui suht ok (murskekivi alusta kenties taas kompastuskivi). Seuraaminen ok ja liikkeestä istumista yritettiin muutaman kerran mutta ei vaan ottanut onnistuakseen, joten vähän apuja mukaan että saatiin onnistunut istuminen. Sittenhän se jo sujuikin. Luoksetulo otettiin siten että Tatzia pidettiin kiinni ja sai tulla vauhdilla suoraan patukkaan kiinni (seuraavan kerran siis törmätään :)). Ja sitten siihen kolmionoutoon eli koira on apohjaajalla kiinni ja minä heitin kapulan sivuun (siis koirasta sivuun mutta alkuun vain vähän) ja sitten lähdin juoksemaan eteenpäin kutsuen koiraa. Kun käännyin ja annoin tuo-käskyn niin apuohjaaja pitää huolen että koira ottaa kapulan ja vasta sitten lähtee tulemaan. Apuohjaaja tässä vähän "raahasi" koiraa kohti kapulaa jotta se ensin tajuaa homman. Muuten toimi hyvin mutta Tatzi selvästi aristi alustaa joten vaihdoimme tielle. Nyt oli vauhtia ja joitakin kertoja kun tätä tehdään niin eiköhän koirakin tajua mistä on kyse.
Tässä sitten vähän tarkennusta hommaan eli kysessä siis noudon tuomisvaiheen harjoitusta. Koiralle tehdään konfliktitilanne sillä, että ohjaaja kutsuu koiraa mutta sitä ei päästetä ennenkuin se ottaa kapulan mukaansa (koiran pitää siis osata jo nouto). Konfliktin tarkoitus on nimenomaan nopeuttaa kapulaan tarttumista ja sen tuomista, ilman kapulaa ei siis pääse ohjaajan luo. Ohjaaja jättää koiran joka on kytkettynä apuohjaajalle ja heittää kapulan muutaman metrin päähän koiran sivulle. Siitä ohjaaja lähtee juoksemaan ja samalla kutsuu koiraa, kun ohjaaja riittävän matkan päässä (esim. 30 m) kääntyy ja antaa tuomiskäskyn niin apuohjaajan tehtävänä on huolehtia että koira hakee kapulan. Avustaja voi joutua alkuun vähän "raahaamaan" koiraa sivulle päinja kohti kapulaa kunnes koira hoksaa hakea kapulan sivusta. Tästä tulee kolmion mallinen kaava eli ohjaaja on kolmion kärki. Kapulan ja koiran välimatkaa pidennetään pikkuhiljaa (ja kapula voi olla koiran takanakin myöhemmin) kun koira hoksaa mistä on kyse. Harjoitusta voi vielä vaikeuttaa sillä että ohjaaja heiluttaa esim. patukkaa näkyvillä ja silti koira pääsee vasta palkkaan tuomisen kautta. Koiraa ei tarvitse jättää perusasentoon vaan se saa jäädä "riekkumaan" vapaasti. Osasinkohan tuota riittävän selvästi selittää. Noudossahan se itse tuominen on kuitenkin vaikeinta koiralle joten pelkkää tuomista on hyvä harjoitella, ei niinkään kokonaista noutoliikettä.
Käväistiinpä siinä Ypäjällä palveluskoiraliiton-tottisseminaarissa Hanniksen kanssa. Vetäjän toimi Koskensalon Marko ja päivä oli antoisa. Paljon oli jo tuttua asiaa mutta tuli toki uusiakin vinkkejä. Kotiin päästyäni otinkin sitten pienet tottispätkät meidän pellolla ja Tatzihan oli riemusta suunniltaan kun tarhasta pääsi. Ja nyt ainakin koira teki sen aloitteen siihen suorittamiseen :). Seuraaminen ja käännökset ihan ok ja palkkauksen jälkeen kun patukan varastin (pannasta koiraa kiinni ja patukkaa karkuun) niin pyysin vauhdissa koiran vain istumaan ja palkka piiloon sekä itse siirryin koiran viereen ja menoksi. Hyvin sujui hiukan möykkyisellä pellolla. Liikkeestä istuminen hyvä ja samoin juoksusta maahan. Luoksetulossa sitten kokeilin (ettei koira törmää) uutta vinkkiä eli kun koira on tulossa täysillä niin otetaan kaksi askelta eteenpäin ja samoin tein kaksi askelta taaksepäin. Hmmm...ei toiminut tai siis esti kyllä törmäilyn mutta koira ei tullut eteen vaan oikealle sivuun :O. Uusiksi seisomisen kautta ja kutsu. Nyt otin askeleet aikaisemmin eli kun koira oli noin puolessa välissä (eli todella ajoissa) mutta ei auttanut, taas sama homma...ohi. Nyt otin vielä yhden luoksetulon ja en tehnyt mitään, vauhtia oli mutta ei törmännyt :). Harkinnan mukaan teen noita askelia jatkossa. Tasamaanouto pienellä kapulalla ja vain tuominen otettiin eli jätin koiran istumaan kapula suussa ja menin 50 askeleen päähän ja tuo-käsky. Vauhti oli hyvä ja seuraavaksi pitäisi sitten kokeilla "kolmio-nouto", selitän sen sitten kun ollaan kokeiltu :) mutta pitäisi vauhdittaa kapulan tuonteja. Viimeisenä eteenmeno patukalle ja tässä intoa riitti sen verran että edistämistä ja ennakointia tuli ihan riittämiin seuraamisessa. Otin siis muutaman askeleen ja pysähdyin (ok) ja taas vähän enenmmän askelia ja pysähdys ja vasta siitä lähetys, hyvä. Hauskaa oli.
Käytiin pienellä lenkillä ja törmäsin treenikaveriin joka oli ottamassa paikallaolo harjoitusta. Siitä sitten tehtiin vähän häiriötä ja otin pienimuotoisesti seuraamista ja liikkeestä istumisen. Luoksetulo myös ja juoksusta käskin maahan, ok. Luoksetulossa tuli sitten vauhdilla joten vaistomaisesti otin askeleen taaksepäin eli väistin. Leikittiin vähän. Kun palailin autolle päin niin tiputin hanskan koiran huomaamatta ja otin eteenmenon. Hanska oli 100 askeleen päässä ja Tatzi eteni hyvin ja tuli hanskan kanssa kun olin huutanut vapautuskäskyn ajoissa. Tämä oli siis sellainen ex-tempore treeni :)
Omassa pihassa otettiin pitkästä aikaa noutoa kunnon kapulalla eli kahden kilon painolla. Heitin kapulan, yllätys, yllätys, vähän viistosti oikealle ja kun Tatzi oli melkein edessä niin otin sivuaskeleen vasemalle jolloin koira heti käänsi takapuolensa ja luovutti täysin suorassa. Toistettiin heitto ja nyt en ottanut sivuaskelta mutta Tatzi tuli itse suoraan, jeeeee.... Kyllä tästä vielä hyvä tulee.....ehkä!!?? Lopetettiin tämä tähän.
Lähdettiin vielä lenkille treenien jälkeenja olimme aika lähellä kenttää joten kävelin sinne. Otimme pienen tottiksen eli hyppynoudon ja a-estenoudon siten että koira ei ollut edes perusasennossa vaan sai lähteä lennosta kapulan perään ja itsekin lähdin muka juoksemaan esteille. Hyvät lennokkaat ylitykset. Vielä luoksetulo siten että kutsuin normaali asennossa ja yhtäkkiä lähdinkin juoksemaan ja pysähdyin ja Tatzi sai tulla suoraan patukkaan kiinni (ei siis eteen istumista). Sitten taas käveltiin lenkki takaisin autolle.