Jälleen on otsikossa asian ydin Hymy. "Pikku-Liisa" on ollut nyt neljä päivää sairaalassa ja siellä olo jatkuu yhä edelleen. Mukavaa on että paraneminen on lähtenyt hyvää vauhtia etenemään. Nenä-mahaletku on otettu pois tänään ja antibioottikin annetaan nyt kahdesti päivässä. Limaviljejyn tuloksia ei vielä ole saatu, että saataisiin taudin aiheuttaja selville, muuten ei ole uusia kokeita nyt otettu. Toivoa siis on että eiköhän pääsiäiseksi ainakin pääse kotiin :-). Rankkaa se on tämäkin kun olen ravannut Jyväskylään sairaalaan ja ollut siellä päivät aina myöhään iltaan asti. Yötä olen ollut vain kerran, kun Tuukan hoidon vuoksi on täytynyt olla aamulla kotona. Surkeaa on se että pitäisi jakautua moneen paikkaan, kun Tuukkakin jo kaipailee. Tänään oli iskä kysynyt onko Tuukalla vauvaa ikävä, niin Tuukan vastaus oli että: ei, vaan äitiä :-(. Kyllä vetää vähän mielen matalaksi, kun oikeasti olen lentänyt paikasta toiseen ja hyvä kun olen poikaa nähnyt, muuten kuin viemällä hoitoon. Eiköhän tämä tästä helpotu pikkuhiljaa ja aionkin olla huomenna illalla kotona.

 Muutakin on meillä tapahtunut eli pentusia syntynyt. Piitu (Giramin Balthial) on synnyttänyt melkoisen aprillipilan ja teki 4 potraa poikaa. Tässä tapauksessa ei voi kuin todeta että sitä saa mitä tilaa :-). Uroksiahan minä tilailin, vaan se yksi tilaamani narttu jäi uupumaan :-(. Pentuset ja emä voivat hyvin. Iso Kiitos Marialle kun on koiria hoitamassa meillä!