Myöhäiseen iltapäivään mentiin jälkeä treenailemaan. Siinä touhutessa meni aika yllättävän nopeasti ja Tatzi jälki vanheni kolme tuntiseksi. Kirppu jäljest myös hienosti reilun 200 metrin mittaisen jäljen. Palataanpa blogin päähenkilöön eli Tatziin ja sen jälkeen. Mittaa oli 1500 metriä ja muutenkin oli kisamainen harjoitus eli jälkeä ei merkattu eikä jäljen tekijä ollut perässä kävelemässä, tosin tutussa maastossa. Jana oli 40 metriä ja jälki lähti vasempaan. Janalla käytin apuna pientä metsäautotien tapaista kaistaletta jossa kyllä oli aluskasvillisuutta. Eteneminen meni hyvin edellisiin nähden, meni siis suoraan, mutta vilkuili muutaman kerran taakse kun lähdin hölkkäilemään perään. Jäljen otti suht hyvin ja tarkasti oman mittansa verran takajälkeä ja lähti sitten oikeaan suuntaan, josta kehuin varovaisesti seurauksena pään nosto ja vilkaisu. Eka kulman meni hieman pitkäksi korjaten kuitenkin hyvin samoin ekan kepin ilmaisi hyvin. Sitten noustiin loivaa rinnettä ylös ja siinä teki pienen hukan. Huomasin että ajo muuttui epävarmaksi ja pysähdyin jotta koira palaa jäljen päälle ja niinhän se teki. Rinteen päällä oli piikkikulma ja sitä tarkasteli vähän, mutta meni ihan ok. Piikin jälkeisellä suoralla (reilu 200 metriä suoraa) oli toinen keppi ja se ilmaistiin myös hyvin. Seuraava kulma oli jälleen piikki ja nyt haki harvinaisen kauan. Meni selvästi yli, mutta palasi hakemaan jäljen ja taas kehuin varovasti, nyt ei noussut pää. Tähän asti jäljen ajo oli paikka paikoin Tatzille hiukan epätyypillisen levotonta, ei vauhdin puolesta vaan vähän sellaista hakemista aika ajoin tai paremminkin pientä siksakkia. Kolmas keppi löytyi mysö hyvin ja tässä yritin vähän juottaakin. Seuraava kulma oli tavallinen kulma ja siinä ajautui myös aavistuksen yli, mutta todella vähän. Neljäs keppi löytyi seuraavalta suoralta ja siinä vähän enemmän levättiin ja juotiin. Jäljen ajo jatkui vielä ihan hyvänä ja kulmakin meni hyvin, mutta sitten alkoi näkymään väsymystä ja nenä nousi aika ajoin. Välillä jo pelkäsin että mennäänkö edes jäljellä kun keppiäkään ei löytynyt. Kunnes kuitenkin tulimme kutoskepille. Olettaisin että vitoskeppi jäi koska keppien väli oli todella pitkä, en muistanut soittaa jäljentekijälle :-). Tarkastan asian. Kutoskepillä kun oltiin sattui siskoni ratsastamaan ohi ja pysähtyi meitä odottelemaan. Oltiin näet tien vieressä ja jälki jatkui vielä noin 50 metriä palkalle. Tatzia vähän hevonen häiritsi alkuun, piti näet vilkuilla sitä isoa otusta, mutta keskittyi kuitenkin jälkeen ja löysi palkan. Kun tielle poistuttiin ja hetken kuluttua siskoni jatkoi matkaansa, niin Tatzi olisi kyllä mielihyvin lähtenyt matkaan mukaan ta paremmin perään :-).

 Kokonaisuudessa jälki meni hyvin. Se on nöhtävissä että väsyminen tulee siinä reilun kilometrin jälkeen ja jälkikestävyyttä on vain kasvatettava, kyllä se sieltä pikkuhiljaa tulee.