Ja harjoitukset senkuin jatkuivat seuraavana päivänä eli keskiviikkona 2.9. Tarkoituksena oli jälleen tehdä parin kilsan jälki uuteen paikkaan, mutta se sitten jäikin vain 1600 metriseksi ja keppejä 6. Tein hautausmaan kupeeseen mäntykankaalle ja pieneen alueeseen sain kilsan mahtumaan ja sitten loput tehtiin parkkipaikan ympärille vielä pienempään (tai siis kapeaan) alueeseen. En tiedä olisinko aikoinaan Giran tai Iitun kanssa tällaista jälkeä ajanut, mutta Tatziin luotin kuin vuoreen .  Sain ekan kilsan matkalle 5 kulmaa ja 5 piikkikulmaa, loppumatkalla olikin sitten vain kaksi kulmaa. En tykkää ajella tällaista koko ajan kulma kulman perään, kun koirasta tulee helpommin paljon hektisempi kun se koko ajan tarkastelee joko on kulma jne. Tatzilla on ajettu selkeitä jälkiä pitkillä suorilla ja se on vakaa ajaja, haasteet on haettu ihan muista jutuista. Ja niinhän sitä sanotaan että kun koira osaa jäljestää suoraan (siis oikeasti suoraan) niin se osaa jäljestää kulmatkin. Tämä pitää kyllä paikkansa! En silti sano etteikö mulla tule kulmia välillä nopsaankin tahtiin, mutta perusperiaate on ettei jatkuvasti tällaisia syheröitä. Janalla oli mittaa jälleen 50 metriä ja jälki lähti oikealle. Janalla meni vähän viistosti polku, mitä en ollut huomannut ja Tatzihan lähti polun imussa. Otti jäljen kuitenkin oikeassa kohdassa ja tarkasteli, minkä jälkeen lähti takajäljelle eli jälleen vasemmalle. Nyt multa taisi tulla aika ärähdys, kun huomautin tästä koiralle (olis voinut jättää väliin, kun se luo epävarmuutta tuohon jäljen suunnan tarkasteluun). Tästä kuitenkin jatkettiin oikeaan suuntaan ja eka keppi nousi sieltä sadan metrin paikkeilta. Eka kulma hyvin ja samoin toinen keppi hyvin. Sitten kaksi piikkiä peräkanaa, joista toista vähän tarkasteltiin. Tällä alueella tuli valtavasti polun ylityksiä (leveitä ja kapeita), piikkejä oli ennen ylityksiä ja jälkeen. Seuraavat kolme tavallista kulmaa meni ihan ok ja samoin kolmoskeppi nousi hyvin. 10 metrin päässä kepistä oli kulma ja mentiin aivan polun viertä. Oikeasti Tatzi joutui tarkastelemaan välillä ihan tosissaan että oli oikealla jäljellä (noita polkuja ilmeisesti käytetää aika paljon ihmisten oikoessa hautausmaalle). Seuraavaksi olikin sitten kolme piikkiä peräkanaa ja välillä ei ollut keppiä (palkkaa). Eka piikkiä tarkasteli vähän ja polun ylityksen jälkeen (n.10m) oli toinen piikki minkä ajoikin ensin vähän yli ja taas oli tehtävä tarkkaa työtä. Toka piikin jälkeen jatkettiin samaisen polun yli eikä jälkien väli tässä polun ylityksessä ollut 5 metriä enempää (jos sitäkään). Piikit oli siis todellakin supussa ja oikomista olisi tullut huolimattomalla ajolla. Tatzi ajoi kuitenkin tarkkaan ja ilman oikomisia. Oikeasti tämä alue oli sellainen että pelkäsin käveleväni jäljen ristiin monta kertaa, sillä tosissani mahdutin alueelle pitkää jälkeä. Kolmas perättäinen piikki oli sitten haasteellinen sillä jälki jatkui metsästä kohti pikitietä ja piikki oli tehty heinikkoon, tätä tarkasteli jonkun aikaa. Ja jälleen aivan muutaman metrin vierestä jo ajettua jälkeä jatkettiin jäljestämistä oikealla jäljellä. 200 metriä oli kahden kepin väli ja siihen siis mahtui kolme piikkiä ja yksi tavallinen kulma sekä vaikea tien ylitys, sillä jälki meni metsässä aivan kävelytien vieressä (pikitie). Kun tie muuttui vähäksi aikaa kovaksi hiekkatieksi niin kävelin viistosti metsästä tien yli kaiken sääntöjen vastaisesti (tiethän tulisi aina ylittää kohtisuoraan jotta koiralla olisi mahdollisuus niistä selvitä suht helpolla) ja jatkoin tien vierusheinikossa (leikatussa) jälkeä. Tatzi tuli metsästä ja teki tässä hukan, sillä sen mielestä jälki vain ilmeisesti hävisi. Odotin paikallani kun Tatzi järjestelmällisesti etsi joka suunnan, ettei ollut ohittanut kulmaa. Seurailin vain hiljaa kun Tatzi otti jäljen uudelleen jo ajetulta kohdalta ja ajoi hyvin tarkasti (vaikka oltiin siis jo alue tallattu) eteenpäin ylittäen tien ja ottaen jäljen hienosti ylös tienpenkalta. Niin meidän jälki jatkui tien viertä heinikossa toisella puolen kävelytie ja toisella Mäntän tie missä autot ja rekat huristelivat ohi. Tatzi ajoi upeasti ja olin huojentunut että kohta se saa palkan kun keppi on siinä heinikossa. Mutta ei sitä keppiä koskaan tullutkaan  . Tatzi merkkasi paikan ja luulin että se ei vain malttanut keppiä ilmaista, mutta siinä ei todellakaan ollut mitään. No ei auttanut kuin mennä koiran perässä ja manata mielessä. Kaiken tuon Tatzi selvitti ja sitten oli seuraava haaste kun aika paljaalla alustalla jälki meni kohti meidän auton takakonttia ja siis ihan parin metrin päähän. Tässä vaiheessa oli Tatzi hämillään kun oltiin auton kohdalla ja teki oman ratkaisunsa eli luuli jäljen päättyneen ja meni autolle. Pysähdyin ja odottelin, mutta Tatzi näytti ottavan vähän tilanteesta painetta kun oli tällainen kömmähdys käynyt multa että melkein ajoin jäljen päälle vaikeassa paikassa. Sanoin Tatzille nätisti että jatketaan jälkeä ja niin se tuli takaisin etsien itse heti jäljen ja jatkoi matkaansa. Onneksi seuraava keppi oli aika pian ja sain palkattua koiran hyvin. Vielä loppujälki meni hyvin ja loppupalkka löytyi jonka koira oli totisesti ansainnut. Jäljessä oli haastetta monella tapaa, mutta en epäillyt etteikö koira siitä selviäisi. Tosin kaivelemaan jäi se yksi keppi siellä tien varressa, kaikki muut Tatzi nosti ja tuonkin paikan merkkasi. Niinpä otin Girankin autosta ja lähdin kävelemään kävelytietä. Kävin jäljen ylityskohdassa ja sen jälkeen kävelin tarkasti koko heinikko jäljen mitan mutta sitä yhtä keppiä ei vaan löytynyt, ei koirat eikä minä. Sen on ihan oikeasti täytynyt hävitä sieltä, liekö joku on koiransa kanssa lenkkeillyt ja koira löytänyt kivan kepin :-). Täytyy muuten mainita että tuossa tien vierusjäljellä oli kaikenlaista roskaa mm. oltermanni-juuston kuoret eikä Tatzi noteerannut niitä mitenkään jäljestäessään. Superkoira! Tämän haasteen jälkeen onkin sitten aika tehdä jotain kivaa!