Reissusta on kotiuduttu, palautumisesta sen sijaan ei voi vielä puhua sen verran painaa flunssa päälle. Yritän nyt kuitenkin jotain tänne sopertaa!

 Perjantaina siis kisat alkoivat koirien tarkastuksella niin järjestäjien kuin eläinlääkärinkin toimesta. Suomen joukkueen harjoitukset alkoivat noin tunnin päästä ja kävin Tatzin kanssa tekemässä pienen treenin kentällä. Luoksetulo kentälle ja juoksin vähän karkuun, mutta otin liikkeen loppuun asti. Seuraamista ja siinä lähinnä käännöksiä, sekä jäävät liikkeet. Noudon otin kahden kilon kapulalla, mistä hyvä palkka. Otin vielä pelkän tuonnin ja sitten pikkukapulalla uuden noudon. Tässä palkkasin odotuksesta, kun nytkähteli sen verran että varmistelin paikalla pysymistä käskyn antoon asti. Kaikki sujui hyvin. Treenien jälkeen oli pari tuntia aikaa, joten lähdimme Annen ja Toivon, Viljon sekä Veetin (Anne toi kisapaikalle, kun Hanna vielä aherti työn lomassa) kanssa kiertämään kentän taakse merkattua koirapolkua. Tatzi oli kovin virkeänä ja yritti välillä saada poikia juoksemaan, joten siihen piti puuttua. Lenkki oli rentoutuslenkki, ei mikään riehumislenkki minkä jälkeen koirat olisivat olleet ehkä puhki ja vaivaisia. Polku kiersi järven ympäri ja aikaa meni sellainen 45 minuuttia, joten aikaa jäi vielä siirtyä hotellille kirjautumaan sisään. Huone oli ylimmässä kerroksessa ja oikein viihtyisä yksiö. Avajaiset alkoivat neljältä ja tietenkin juuri silloin satoi. Olihan se kiva kuunnella kaikkien maiden kansallislaulut sateessa! Avajaisten jälkeen siirryimme hotellille ja sovimme alakerran baariin treffit Hannan ja Annen kanssa. Vein Tatzin sisälle myös ja päätin jättää huoneeseen, tosin kävin respassa sanomassa että tulevat sanomaan jos valitetaan koiran haukusta mun huoneesta. Tatzihan käyttäytyi oikein mallikkaasti, eikä koko viikonloppuna haukkunut huoneessa (en ole sitä jättänyt yksin ennen tällaisissa paikoissa) ja oli nukkunut aika rehvakkaasti sängyssä! Baarissa ehdimme juoda siiderit, kunnes alkoi tiimi palaveri ja kävimme läpi ennen arvontaa missä ryhmässä kukin haluaisi olla. NOMeissahan on niin omat säännöt ja sekavat sellaiset, että vielä kolmannellakin osallistumiskerrallani olin välillä niiiin pihalla. Täytyy siis oikeasti olla ajatus mukana. No, joka tapauksessa yleensä ryhmiä on kolme, jolloin joka ryhmään tulee yksi kisaaja kustakin maasta. Nämä ryhmät sitten kiertelevät suorituspaikasta toiseen maittain arvotussa järjestyksessä. Ryhmän saa siis jokainen päättää eli esim. aiemmin olemme tehneet niin että SM1 saa ekana valita mihin ryhmään jne. Tosin tänä vuonna oli poikkeus, että jäljet olivat jaettu vain kahteen ryhmään, jolloin arvonta ratkaisee jonkun kohdalla kumpaan ryhmään joutuu. Pohdimme siis jälki koirakoiden kesken, että mihin kukin haluaa. Olin aikataulusta jo katsonut että haluaisin olla ryhmässä missä on numerot 7-12, jolloin tottis olisi heti lauantaina aamulla ja jälki iltapäivällä ja sunnuntaina jälki aamulla sekä esineet iltapäivällä. Numeroilla 1-6 olisi sitten nuo jutut toisin päin. Anna halusi olla ekana mieluummin jäljellä kuin tottiksessa, joten Anna otti sen ryhmän. Minä esitin toiveeni, mutta Annen ollessa parempi SM:ssä niin hän sai päättää mitä tekee ja hänelle oli ihan sama kummin päin hän tekee, joten minut laitettiin toivomaani ryhmään ja Annen suoritusjärjestyksen arpa ratkaisee. Kun ruokailu alkoi, niin ekana suoritettiin arvonta ja joukkueenjohtaja kävi nostamassa Suomen jälkikoirakoille numeron 2 eli siis aina suomalainen suorittaisi toisena (jos olisi ollut kolme ryhmää) ja näin ollen Anna oli numero 2, Anne oli numero 6 ja minä olin numero 10. Suorittaisin siis tottiksen ja esineet ryhmässäni neljäntenä, kun meidän ryhmässä oli numerot 7-12. Anne pääsi sitten siihen ryhmään, mihin oli vähän toivonutkin. Olin siis yksin suomalaisena tässä isompien numeroiden ryhmässä ja seurassani oli 2 norjalaista (mali ja bortsu), ruotsalainen (kisan ainoa sakemanni, mikä aika harvinaista jäljen osalta) ja kaksi tanskalaista (tervu ja novascotian noutaja). Jälkinumerot tietenkin arvottiin sitten myöhemmin, kun jäljentekijät olivat jo tekemässä jälkiä tai tehneet ne. Ruokailun jälkeen lähdin Tatzin kanssa vielä puolen tunnin kävelylle hotellin vieressä menevän joen rantaan ja siellä menikin oikein kiva kävelytie lehmuskujassa. Tatzi juoksenteli vapaana ja näytti oikein hyvältä sen liikkeet. Tämän jälkeen sitä painuttiinkin sitten nukkumaan ja Tatzi sai tietenkin nukkua sängyssä.

 Lauantaina ei minulla ollut onneksi ihan hirmuisen aikainen herätys, tosin puoli seiskalta jo heräsin enkä saanut enää puolta tuntia nukuttua. Käytiin jälleen joen varressa lenkillä ja sitten meninkin nauttimaan hyvää aamupalaa. Tottikset olivat hiukan myöhässä, joten alkamisajankohta ei ihan pitänyt paikkaansa. NOM:ssahan on sitten ihan omanlainen tottis ja siinä on liikkeenohjaaja käskyttämässä kaikessa. Pisteitä on jaossa 80 ja liikkeissä on eri kertoimet. Tottiksessa oli tanskalainen ja ruotsalainen tuomari parina. Aloitimme ryhmäpaikallaololla, mikä on siis kuin tokossa ja piilossa oloaika on 3 minuuttia, tästä tuli meille 10 (kerroin 2 eli 20).Sitten vein Tatzin hetkeksi autoon odottamaan ja nopeasti ne kolme koiraa menivätkin. Olin hyvissä ajoin odottamassa ja otin vähän virittelyä. Kentälle mennessä tehdään luoksetulo eli merkittyyn kohtaan ja liikkuri käskyttää ohjaajan laittamaan koira maahan ja jättämään koira. Koira kutsutaan noin 30 askeleen jälkeen, kun siihen annetaan lupa. Tatzi sai tästä muistaakseni 10 (kerroin 1). Luoksetulopaikasta lähdettiin seuraamiskaavioon eli liikkeelle ja sitten käännös vasempaan-seis (siis samantien seis). Tästä lähdettiin liikkeelle oikealla eli paikalla käännös ja samantien eteenpäin. Oli myös oikealle käännös, jonka jälkeen tuli aika nopeasti pysähdys samoin yksi vasemmalle käännös jossa tehtiin samantein pysähdys ja lähdettiin liikkeelle juoksussa. Loppuun tehtiin täyskäännös ja seis (siis jälleen samantein). Seuraamisesta saatiin 9,5 (kerroin 2 eli 19). Seuraavaksi oli liikkeestä seisominen kuten tokossa eli kävelystä ja liikkuri käskyttää ja palataan koiran luo. Tämä meni mallikkaasti ja Tatzi teki hyvän pysähdyksen, joten saatiin 10 (kerroin 1). Seuraavaksi tuli maahanmeno samallalailla kuin seisominen ja tässä tein emämunauksen. Keskittyminen herpaantui ja hätäilin lähdössä jo suotta. Kenttään oli piirretty kalkkiviivat missä kohtaa liike aina suoritetaan (myös seuraamiskaaviossa oli kulmat) ja tämä aiheutti aikalailla kauheaa fiilistä kun näet viivan lähestyvän ja odotat käskytystä. Tokossa on mielestäni helpompaa kun ei ole joka viivaa merkattuna. No niin tässä sitten kävi, että viiva lähestyi ja odotin käskytystä, jolloin ote herpaantui ja kun käsky tuli niin henkäisin nopeasti "maahan". Näin heti ettei mitään tapahtunut tai siis tapahtui eli koira pysähtyi, mutta seisomaan. En antanut uutta käskyäkään, kun suoraan sanottuna vi....ti niin paljon tuo mun käsky. Oikeasti jos olisin ollut skarppina niin olisin ottanut vielä askeleen ja sanonut rauhassa normi käskyn enkä sellaista samperin lehmänhenkäystä, että koirakin oli korvat hajallaan kun ei tajunnut mitä sanoin. Tästä tuli siis nolla ja kerroin oli 1 eli 10 pojoa ihan turhaan. Nollasin nopeasti tilanteen ettei vaikuta noutoon, sillä viimeisenä tehdään kahden kilon kapulan nouto. Heitin kapulan ja onnekseni se vieri hiekkakentällä kauas. Tatzi lähti kapulalle lujaa ja toi ihan mukavasti, muutaman askeleen otti ravia. Tämähän ei näissä karkeloissa haittaa, kun muuten luovutusasento oli täysin suora ja ei pureskele joten saimme 9,5 (kerroin 1). Loppupisteinä siis 68,5 ja kyllä otti päähän se yksi nolla (maksimipisteet 80). Se otti niin paljon päähän, että olin jo maani myynyt vaikka pisteitä oli vielä jaossa 600 maastojen osalta ja yleensä näitä karkeloita ei tottiksella ratkaista.

Maastoon lähdettiin sitten Harjavaltaan tai siis jäljille. Paikan päällä arvonta ja sain jäljen numero 9 eli pääsisin kolmantena metsään, joten ei pitkää odotusaikaa. Meillä oli jokaisella henkilökohtainen jäljelle viejä ja tämä henkilö oli myös keppejä vastaanottamassa ja toi pois metsästä. Näin oli ehkä varmempaa, sillä me mentiin sellaisia santateitä että en olisi itse löytänyt takaisin. Maasto oli mäntykangasta, mutta paikoin vähän suopohjaista eli joillakin jäljillä oli myös suopursu pätkiä. Mun jälki näytti mäntykankaalta ainakin niin kauas kuin silmä näki. Paikka paikoin oli harvennushakkuujätettä eli sellaisia risukasoja, toivottavasti koira ei joutuis kovin hyppelemään sillä silloin jää helposti keppejä. Lähetys tapahtuu kuin janalähetyskin vaikka alue on merkitty ruuduksi ja koiran tulee etsiä jälki ruudun sisällä. Takajäljeltä huudetaan vasta kun ohjaaja on poistunut ruudusta mikä tarkoittaa, että koira on ehtinyt jäljestää takajälkeä jo noin 30 metriä (ruutu on 30 m leveä ja liina on 10 metrinen). Puoliväli on ruudussa merkattu kuten meidän jana ja siitä lähetetään. Lähetyksen kerroin on 6 ja arvostelu 0 ja 5-10 eli kertoimen kera maksimipisteet siis 60 ja kahden tuomarin keskiarvo otetaan samoin kuin kaikessa muussakin. Jälkiä arvosteli lauantaina norjalainen ja suomalainen tuomari. Niin ja lähetyksestä saa nollan, jos liina pääse irti mutta silti on mahdollista siis päästä jatkamaan ja saada jäljestä pisteitä. Ruudusta on aikaa poistua oikeaan suuntaan 4 minuuttia. Jäljestysaikaa on tunti ja jäljen mitta on 2 kilometriä ja keppejä kahdeksan, joista viimeinen keppi on 30 cm pitkä ja jos ei sitä löydä niin saa koko jäljestä nollan. Kulmien määrää ei ole sanottu, vaan useita kulmia joista vähintään yhden on oltava terävä kulma. Jäljen ajossa on kertoimena 20 eli kaikista kepeistä saa 10, 7 kepistä saa 9 jne. Maksimipisteet siis jäljen ajosta on 200. Kepit on muuten merkitty siten että et voi tietää olevasi oikealla jäljellä eli niissä ei ole ratatunnusta vaan joku kirjain/numerosarja millä järjestäjät tietävät keppien olevan oikeita (joka kepissä joku numerosarja, ei sama).  Ja sitten itse toimintaan. Mulla ei ollut mitään selkeää uraa mitä pitkin lähettää, joten valitsin suht ok kohdan. Tatzi lähti etenemään, mutta koukkas oikealle sivuun ja jatkoi sieltä etenemistä hiljempaa aivan loppumerkin lähelle asti ja sieltä nosti jäljen. Tatzi tarkasti vasemmalle, kääntyi ja tarkasti oikealle, kääntyi taas oikealle ja jatkoi matkaa. Tässä vaiheessa kehuin hiljaa, ettei tule enää arpomista. NOM-säännöissä sanotaan että suunnan tarkastuksesta ei vähennetä pisteitä, mutta tuskin se kauhea arpominen ihan täysiin pisteisiin oikeuttaa. Lähdimme siis vasemmalle ja mitään ei kuulunut kun olin merkit ylittänyt, joten ei kun eteenpäin. Säännöissä on myös että eka keppi ei saa olla ekalla sadan metrin pätkällä eikä eka kulmakaan, joten kulma tuli ja aika pitkä matka ennenkuin tuli eka keppi (karkea arvio 200 metriä). Toinenkin keppi nousi kun oltiin ajettu jälkeä hyvän matkaa ja kolmas taisi nousta kun oltiin oltu matkassa vartti. Näissä siis oli aika pitkät välit ja toki oli lämmintä ja juotin Tatzia jo toka kepillä samoin kolmannella. Muistaakseni taisi olla neljäs keppi mikä oli hakkuujäte kasassa (ei paha) ja Tatzi siinä kohden kääntyi tarkastamaan vähän kun oli kasan ylittänyt, mutta jatkoi sitten matkaa. Hyökkäsin heti tarkastamaan kasan ja siellä oli yksi keppi eli koira ei joko kunnolla saanut siitä hajua tai ei ilmaissut pahaa paikkaa. Sepä ei haitannut, kun kuitenkin merkkauksen teki ja tiesin mistä katsoa. Tämän jälkeen olin ihan pihalla koko jäljestä . Tuli kulmaa kulman perään ja tuli niiden väliin tien ylityksiä ja niitä oli ollut jo aiemmin. Yksi kulma oli metsäkoneen uralla, tosin siinä oli aluskasvillisuutta eli jäkälää ja luotin koiraan kun sellaisessa paikassa teki käännöksen ja jatkoi kuin juna. Viimeisen "suoran" aikana oli tasaisesti (aika lyhyin välein) neljä piikkiä ja kuusi tavallista kulmaa ja loput kepit! Lopussa jälki teki aikalailla tien vieressä kulman ja tuli tien viertä, mistä sitten löytyi se viimeinen keppi. Tosin mä olin ylittänyt niin monta sellaista pikkutietä, että en tiennyt mikä on se tie missä mun auto on. Keppien vastaanottaja tosin näkyi sitten, kun päästiin lähemmäs viimeistä keppiä. Tämähän vahditaan että viimeistä keppiä ei ylitetä, sillä sitä ei saa lähteä etsimään takaisin. Kun loppuun päästiin niin olo oli helpottunut, sillä kaikki kepit oli taskussa ja koira oli hienosti ajanut jäljen. Koko jälki oli mäntykangasta ja tuulikin kävi milloin mistäkin, samoin niitä hakkuujätekasoja oli välillä enemmän välillä ei lainkaan. Lauantaina 6 koiraa toi kaikki kepit ja muilla jäi 1 tai 2 keppiä. Jana arvostelun kysyin kun palattiin Harjavallan kentälle ja molemmat tuomari olivat antaneet 8. Koira oli koukkinut ja olisi saanut ottaa jäljen paremmin, veikkailen pistemenetyksiä. Janalta siis kertoimen jälkeen 48 ja jäljestä 200. Päivän päätteeksi olimme tuloslistalla sijalla 5 eli ei huono lainkaan ja jaossa vielä olisi 340 pistettä yhteensä, joten mitä vain voi tapahtua. Sain myös koiran palkattua hyvin jäljestä, kun se oli viimeinen osasuoritus sille päivää ja niin se sai viimeisen kepin jälkeen löytää ruokapurkin minkä heitin salaa jäljelle, kun palkkasin koiraa kepistä. Tästä olisi hyvä jatkaa seuraavana aamuna taas jäljellä.

Tässä vielä jälkikaavio lauantailta. Mittasuhteet eivät ole oikein, mun piirroksesta selviää vain kaavion malli. Välimatkat kulmien välillä ja miten pitkiä suorat ovat ei pidä paikkaansa tässä piirroksessa. Piirsin tuon kaavion nopsaan pienelle paperille kisakeskuksen seinältä ja siinä ei ollut mittoja. Kuitenkin saatte osviittaa minkälainen jälki oli.

 Suoritusten jälkeen kävimme Hannan ja Annen kanssa pienellä lenkillä, minkä jälkeen palasimme katsomaan IPO-koirien harjoituksia. Suomen koirakko aiheutti ylimääräisiä sydämen tykytyksiä, kun piilon kierroissa kaikki koirat erehtyivät kuulutustornia kiertämään. Lindan Mecberger Dallari sitten näppäränä poikani hokas rappuset ylös kuulutustorniin, että jos se maalimies onkin siellä. Samaan aikaan Linda kutsui Nasua takaisin, kun ei tiennyt että koira oli juuri silloin syöksymässä rappusia ylös ja takaapäin vain näimme kun koira hyppäsi tornissa aitojen välistä ja hävisi . Se oli hypännyt katolle ja siitä jälleen alas sellaisen 2,5-3 metriä maahan! Kissamaisesti kuulemma tuli alas ja vähän etupää oli antanut myöden jysähdyksessä, mutta koira senkuin painalsi jo Lindan luo ja jatkoi hommia. Onneksi ei tilanteessa käynyt kuinkaan ja koira oli illallakin ihan kunnossa. Tästä sitten lähdimme hotellille ja päätimme Hannan kanssa ehtiä vielä saunaan ennen juhlaillallista. Juhlaillallinen sisälsi puheita niin ruotsiksi kuin englanniksikin ja palkitsemisia ja aivan mahtavaa ruokaa. Eipä sitä nytkään myöhään juhlimaan jääty, vaan koira vielä joenvarrelle lenkille ja sitten nukkumaan, kun kello oli soittamassa aamulla puoli kuusi.

 Sunnuntai valkeni aika pilvettömänä ja ajelimme jälleen Harjavaltaan jäljille. Tällä erää nostin arvonnassa numeron 1 eli pääsisin heti aamutuimaan jäljelle. Se tietää hyvää, sillä ei ole vielä marjanpoimijoita ja aamukastekin vielä vähän vaikuttaa metsässä. Muistelin että Anne oli sanonut olleensa edellispäivänä jäljellä numero 1 ja että maasto oli helppo. Jälkialueet olivat aamupäivällä samat kuin edellispäivän aamupäivä ryhmällä ja toisin päin. Näin ei kukaan ainakaan ollut kahtena päivänä samalla jälkialueella. Tästä päätelmänä ajattelin että jäljet lähtevät aiemmin ja kaavio on eri, ettei vanha jälki häiritse ainakaan lähdössä. Tanskalainen ja ruotsalainen tuomari oli vuorostaan lähettämässä jäljille. Maasto näytti jälleen hyvälle eli vielä paremmalle kuin edellispäivänä ja nyt oli lähetyskohdassa selkeä rako mihin tähtäisin. Tatzi lähtikin paremmin ja eteni suoraan, kunne otti jäljen jo noin 20 metrin päästä ja haisteli paikallaan vasemmalle, kääntyen siitä oikealla ja jatkaen matkaa. Kehuin varovasti ja odottelin huutoa, kun ylitin ruudun merkit....mitään ei kuulunut jeeee! Ja siitä jatkettiin siten että jälki kääntyi lähetyskohdan taakse ja taas noin parin sadan metrin päästä nousi eka keppi. Sitten oli tien ylitys ja heti perään kulma. Mentiin lähelle tietä ja siellä piikki, mistä sitten jatkettiin syvemmälle metsään ja nousi toinen keppi. Toinen piikki oli aika aukealla ja aluskasvillisuutta oli niukasti, mutta Tatzi meni kuin juna tehden vain pienen tarkastuksen ja sitten löytyikin keppi. Tämän jälkeen tuli taas tien ylitys ja nyt kävi Tatzi tarkistamassa tien toisella puolen mutta palasi takaisin ja tarkasteli tarkkaan missä jälki menee kunnes jäljesti tien yli tarkasti ja jatkoi jälkeä eteenpäin. Taas oli heti tien ylityksn jälkeen kulma ja etenimme tien vierustaa, mistä lötyi taas keppi. Loppujälki oli aika simppeli ja sammaleessa näkyi jäljen tekijän jäljet, tosin niin näkyi paljon muutakin eli ilmeisesti myös edellispäivän jälkiä ja ketä lie metsässä liikkunut. Kiva että jäljet näkyy, mutta kun siellä näkyy niitä paljon niin aiheuttaa hiukka kämmenten hikoilua. Keppejä nousi kuitenkin ja pari keppiä oli tosi lähekkäin, että itse oikein yllätyin kun koira heittäytyi yhtäkkiä maahan. Välillä oli siis pisempiä välejä ja välillä lyhyempi. Viimeinen keppikin löytyi helposti ja tein taas niin että heitin palkan jälkeä eteenpäin. Kun siinä sitten palkkasin koiraa loppupalkalla, niin keskityin niin koiraan että meinasin jättää sen helskatin ison kalikan siihen maahan ja ehdin jo lähteä parin askeleen verran kun tajusin mitä olin tekemässä. Äkkiä keppi matkaan ja syvä helpotuksen huokaus. Maasto oli helppo tällä jäljellä ja samoin oli jälkikaavio selkeämpi kuin edellispäivänä. Tässä jälleen kaavio jäljestä (mittasuhteet eivät yhä edelleenkään pidä paikkaansa).

Sunnuntaina nosti 12:sta kilpailijasta 7 kaikki kepit. Kysyin janapisteet kun tuomarit saapuivat kentälle ja molemmat olivat antaneet 10. Tanskalais gubbe kysyikin smile??, joo kyllä smailasin ja kerroin että kaikki kepit on .  Minun lisäkseni norjalaiskoirakko, jolla oli muutenkin kovat pisteet alla, oli saanut täydet janalta ja kaikki muut aamupäivällä olivat ottaneet takajäljen. Jes, siis me vahvistimme koko aja asemiamme ja kaikkihan riippuu esineruudusta. Salaa vielä toivon että siltä norjalaiselta jäisi keppi metsään, mutta kun ei jää niin ei jää. Esineruudusta oli aamulla vain Suomen Toivo-bortsu tuonut kaikki neljä esinettä, mutta vähän heitin toivoa sille että iltapäivällä kävi tuuli paremmin kun aamulla oli ollut ihan seisova ilma.

Kisapaikalla vähän aikaa ehdin notkumaan ja syömään, kun sitten oli kokoontuminen ja lähtö esineruutu paikkaan. Kyllä jännitti, oikeasti pelottikin että miten koira jaksaa. Olisimme ruudussa neljäntenä ja se norski tyttö aloitti tuoden tietenkin kaikki esineet, joten voitto oli taattu. Esineruudussahan on siis neljä esinettä ja kahdella esineellä voi vielä pahimmillaan saada 0. Kertoimena on 8 eli maksimipisteet on 80. Täysiin pisteisiin on saatava kaikki esineet ja ne on koiran luovutettava nuotoluotuksessa ilman pureskeluja. Tuomareina olivat jälleen norjalainen ja suomalainen parivaljakko. Odottelin odotuspaikalla koiran kanssa hyvissä ajoin eli Raumalaisten koirakentällä ja ruokakippo oli siinä vieressäni penkilläni. Olin liikuttanut vähän Tatzia ja sitten istuskelin odottamaan. Psyykkasin itseäni mielikuvalla, miten Tatzin on parhaimmillaan työskennellyt ja miten olen itse silloin toiminut, keskityin oikein kunnolla. Tatzi piti päätään koko ajan mun sylissä, kunnes sanoin että nyt lähdetään etsimään esineitä ja sitten tyttö syödään oikein urakalla. Innollahan tuo sitten seuranani lähti. Kaikki kolme edeltävää kisaajaa oli tuonut ruudusta kaikki esineet, mutta pistemenetyksiä oli tullut pureskeluista sun muusta. Paitsi sille norjalaiselle joka sai suomalaiselta tuomarilta 9,5 ja norskilta 10 :-). Käveltiin siis ruutuun ja Tatzi käveli polkua mun perässä, jolloin meinas paniikki iskeä että irtoaakohan tuo sinne ruutuun. Katsoin alueen ja päätin lähettää oikeasta reunasta, koska ruutu nousi siinä loivasti vasemmalle päin ja tuuli kävi vähän sieltä päin. Tsemppasin koiran ja eikun lähetysasentoon. Siitä se sitten lähti, kuin telkkä pöntöstä . Samantein oli myös nenä auki ja liinat kiinni kun tuli vasemmalta esineestä haju. Siirryin myös itse samaan suuntaan ja pian Tatzi nappas esineen suuhun aika läheltä (ei tosin mikään ihan lähiesine). Ehdin tässä sanoa hyvä, samalla kun otti esineen. Hieno luovutus ja uusi lähetyskohta oikeasta reunasta, sillä takareuna oli tarkistamatta. Tällä lähetyksellä koira paineli taakse ja hävisi kuusen taakse tullen samaa vauhtia sieltä takaisin ja näin lähempänä että esine oli suussa. Jälleen hieno luovutus ja uusi lähetys jostain keskivaiheilta. Tällä pistolla irtosi taakse ja nenä ylhäällä päästeli vasempaan reunaan ja tuli sieltä taas samaa vauhtia. Näissä en ehtinyt kehua, kun en kertakaikkiaan nähnyt missä koira otti esineen, kun tuntui että se oli koko ajan liikkeessä. Nyt olin ihan tuomareiden edessä, joten näytettiin taas hieno luovutus ilman minkäänlaista mälväämistä. Tästä käännyin ja lähetin uudelleen samasta kohtaa. Tatzi teki piston ja tuli takaisin, joten siirryin vähän ja lähetin uudelleen. Nyt hävisi taas aika taakse ja kääntyi keskemmälle saaden viimeisestä esineestä hajun ja myös se tuli nopeasti. En voinut kuin huudahtaa jihuu... kun esine oli luovutettu. Vielä kiltisti odottamaan tuomareiden arvostelua ja kuulin kun Heikkonen sanoi että tio. No eihän norski voinut antaa täysiä kun norjalainen kisaaja oli saanut Heikkoselta ysi puolen, joten norskituomari antoi meille 9,5. Keskiarvona siis 9,75 pistettä ja 8 kertoimella se tekee 78 pistettä. Kyllä tuuleteltiin ja eikun nopsaan pisteiden laskuun ja jännittämään mihin pisteet riittävät. Kisakeskuksessa oli hieno fiilis, kun todettiin että Annelle ja Toivolle tuli hopeaa meidän ollessa pronssilla ja kaiken lisäksi vielä joukkuekultaa! Harmittamaan jäi Annan ja Sumun epäonni sunnuntain jäljellä, kun heidän jälkialueella oli liikkunut vähän muitakin ja harhoja oli liikaa että koira olisi selviytynyt loppuun asti, mutta tällaista tämä koiraurheilu on välillä niin epäreilua.

 Palkintojen jako oli onneksi suht ajallaan ja pääsimme tuulettelemaan pallille. Kotimatka sujui leppoisasti, tosin kovin väsyneenä. Tästä yritämme nyt toipua ja Tatzin treenipäiväkirja alkaa viettämään mitä ilmeisemmin hiljaiseloa. Katsotaan sitten vieläkö tästä sellainen treenipäiväkirja enää tulee vai muuten vain kirjoitellaan kuulumisia. Voi olla että Tatzi siirtyy viettämään eläkepäiviään ikuisena kolmosena (tokossa MM-pronssi, jäljellä SM-pronssi ja NOM-pronssi) . Tosin nuo ei ole lainkaan huonoja saavutuksia. Gira-emän saappaat on täytetty jo ylikin, tosin vielä sitä olisi voinut jatkaa mutta katsotaan!

ONNEA kaikille mitalisteille Lindalle ja Nasulle, Jaanille ja Joukolle, Annelle ja Toivolle! KIITOS kaikille kanssakilpailijoille, muille joukkueen jäsenille ja joukkueenjohtajalle hauskasta viikonlopusta. Toivottavasti vielä törmätään!